Harhaoppia

Jumalan olemassaolon kieltäminen on muodikasta. Ateismi on haastanut kristinuskon ideologiseen taisteluun, jota kumpikin osapuoli käy lähinnä huonoilla argumenteilla. On sääli, että nämä kaksi suurta aatejärjestelmää ovat joutuneet vastakkain, sillä muinoin ateismi oli tärkeä osa kristinuskoa – vieläpä kristillisen hartauselämän korkein aste. Kristillisen ateismin ihmeellisyyksiin meidät johdattaa eräs kaikkien aikojen legendaarisimmista Jumalan miehistä, kirkkoisä Gregorios Nyssalainen. Ortodoksisen kirkon suuresti kunnioittama Gregorios oli 300-luvulla elänyt mystikko, Jumalan läsnäolon rakastaja. Hänen mukaansa kristitty kulkee kolmen vaiheen läpi kasvaessaan kohti syvempää Jumalan tuntemista. Tämä prosessi huipentuu ateismiin ja sen myötä täydelliseen Jumala-yhteyteen. Mallin tähän hän löysi Vanhasta testamentista, jossa Jumala ilmestyy Moosekselle aina uudella tavalla, kun tämä kasvaa profeetan tehtävässään.

Jeesus kuoli puolestasi. Noihin kolmeen sanaan tiivistyy kristinuskon räjähdysherkkä sanoma. Maailman mahtavimmat voimasanat ovat kuitenkin kuivuneet hurskaaksi fraasiksi, joiden merkitystä harva kristittykään ymmärtää. On kenties liikuttavaa, että joku on kuollut puolestamme, mutta miten se meitä auttaa? Mitä iloa kenellekään voi olla siitä, että viatonta piestään syyllisten sijaan, varsinkaan kun mikään ei näytä muuttuneen: maailma pyörii edelleen samaa rataa ja ihmiset ovat yhä syntisiä.  

Ristin voiton numerossa 23/13 käsiteltiin vaiettua aihetta, Saksan helluntailiikkeessä 1930-luvulla vallinnutta juutalaisvastaisuutta ja Adolf Hitlerin helluntailaisilta saamaa tukea. Ville Hoikkalan artikkelin “Hitler vastasi vapaiden suuntien odotuksiin” mukaan uskonnollista retoriikkaa käyttäneen ja vapaakirkkojen oikeuksia tukeneen Hitlerin valtaannousu nähtiin herätyskristillisissä vähemmistökirkoissa jopa Jumalan suunnitelmana ja Danielin kirjan uskottiin ennustavan Natsi-Saksan päihittävän Britannian sodassa. Pöyristyttävimpiä osoituksia antisemitistisestä pimeydestä, joka peitti Saksan vapaakristittyjä, on helluntailaisten vuonna 1937 uskontunnustukseensa lisäämä lause “Juutalaisten poistaminen kansamme ja muiden kansojen keskuudesta on meille Jumalan tahdon ja ennalta määräämisen mukainen tehtävä.”

Wikipedian mukaan ” Fundamentalismi  ( lat.   fundamentum , perustus, pohja) on alun perin   pohjoisamerikkalainen   kristillinen   protestanttinen   liike, joka korostaa   Raamatun   sanatarkkaa erehtymättömyyttä.” Amerikkalaistyyppinen fundamentalismi ei ole saanut Suomessa suurta jalansijaa, mutta sen kaltaisia piirteitä esiintyy etenkin vapaissa suunnissa ja evankelis-luterilaisen kirkon viidennessä herätysliikkeessä. Sitä edustaa myös monissa kirkkokunnissa vaikuttava kreationismi. Fundamentalisti tarkoittaa hyvää korostaessaan Raamattua, mutta usein hänellä menee sekaisin pyhä kirja ja hänen oma tulkintansa. Fundamentalismin taustafilosofia on ristiriidassa Raamatun arvovaltaa kunnioittavan pyrkimyksen kanssa. Kuten kaikkien aatteiden kohdalla, kukaan ei edusta fundamentalismiakaan puhtaasti, vaan tässä tekstissä piirtämäni kuva fundamentalistista on puolikuvitteellinen konstruktio.

Seison puhujanpulpetin takana. Vaikka on pimeää ja valonheittimet sokaisevat minut, tiedän salin olevan täynnä uskovia nuoria, jotka kuuntelevat tarkasti, mitä sanon. Puhun Jumalan suurista teoista ja Jeesuksen kaikenkattavasta ristintyöstä. Varmat sanat eivät estä hiljaista ajatusta luikertelemasta mieleeni: entä jos mitään Jumalaa ei ole olemassakaan. Äkkiä saarnaaja tuntee olevansa koko kirkon heikkouskoisin. Tällaista se on ollut lapsuudesta asti. Usko on ollut läsnä koko ajan, mutta se on ollut aina jotenkin vierasta, vaivaannuttavaa ja ulkopuolelta tulevaa. Epäusko taas on kuin rakas ystävä, hahmoltaan minun muotoiseni ja pulppuaa sydämestäni kuin kuolleen veden virta. Voin lukea Raamattua, rukoilla tai puhua kielillä, mutta kylmä epäilys istuu vieressäni. Pystyn argumentoimaan Jumalan olemassaolon ja kristinuskon puolesta kymmenellä eri tavalla ja uskomaan jokaiseen niistä täysin aivoin, mutta sielussani vallitsee agnostinen hiljaisuus. Olen kuunnellut tuhat saarnaa, joss...

Tämä teksti on kirjoitettu alun perin vuonna 2012 kurssia "Raamatuntutkimuksen metodit ja tekstianalyysi" varten, jonka kävin osana läntisen teologian perusopintoja. Jos työstäisin analyysiäni nyt uudelleen, päätyisin todennäköisesti joissain asioissa erilaisiin johtopäätöksiin.     1. KÄÄNNÖS JA TEKSTIKRITIIKKI Käännöksessä olen pyrkinyt sanatarkkuuteen. Tekstikriittisistä varianteista on huomioitu vain kiinnostavimmat. Vaihtoehtoiset lukutavat, jotka eivät eroa toisistaan enää käännettyinä, on jätetty kokonaan huomiotta.

Lueskelin taannoin Vanhan testamentin apokryfisiin kirjoihin lukeutuvaa Viisauden kirjaa, kun kohtasin jotain odottamatonta. Olin vetää Pepsi Maxit väärään kurkkuun lukiessani kuvausta vanhurskaasta profeetasta, jota jumalattomat vainoavat epäoikeudenmukaisesti:

  Lähde: Wikimedia commons Toista Mooseksen kirjaa pidetään joskus koko Vanhan testamentin ytimenä. Se on toiselta nimeltään Exodus, ja samalla sanalla viitataan myös laajemmin niihin tapahtumiin, jota Toinen Mooseksen kirja kuvaa. Exodus-tarinaan kuuluu Israelin kansan orjuus Egyptissä, faraon määräämä heprealaisten poikavauvojen surmaaminen, Mooseksen pelastuminen Egyptin hoviin, hänen nousemisensa Jumalan valitsemaksi vapauttajaksi, Egyptin vitsaukset, Israelin kulkeminen kaislameren halki vapauteen, neljäkymmentä vuotta Siinain autiomaassa, lain antaminen ja Kanaanin maan valloitus. Exodukseen viitataan ympäri Raamattua monenkirjavissa yhteyksissä. Se on taustalla monessa sellaisessakin asiassa, josta se ei päällepäin näy: yhä uudelleen toistuu kuvio, jossa Herra lunastaa kansansa vapaaksi ja johdattaa sen lupauksen täyttymykseen. Exodus-traditio julistaa mitä kouriintuntuvimmin sanomaa elävästä Jumalasta, joka ei jää filosofiseksi käsitteeksi ajan ulkopuolelle tai deist...

  Silloin tällöin joku keksii vaatia uskonnonopetusta poistettavaksi perusopetuksen ja lukion oppiaineiden joukosta. Vaatimusta perustellaan sillä tosiseikalla, että uskonnot eivät ole tiedettä, eikä koulun pitäisi väittää oppilaille mitään tieteellisesti perustelematonta. Ihmetellään, miten on mahdollista että kouluopetus sisältää vielä nykyäänkin tunnustuksellisia elementtejä, ja miksi ateistin pitäisi oppia jotain Jumalasta tai Raamatusta. Uskonnonopetus pitäisi karkottaa koulusta ja seurakuntien sekä muiden uskonnollisten tahojen pitäisi itse huolehtia jäsentensä uskonnollisesta kasvatuksesta. Jos nyt jotenkin uskontoa on sivuttava, niin korkeintaan maailmanuskontojen pääpiirteet voisi käsitellä historian- tai filosofiantunnilla.

Joseph Smith nuorempi. Lähde: Wikimedia Commons   Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, kansankieliseltä nimitykseltään mormonit, on 1800-luvulla syntynyt nopeasti kasvava kristillisperäinen liike. Liikkeen itseymmärryksen mukaan se syntyi, kun yhdysvaltalainen profeetta Joseph Smith nuorempi sai ilmestyksessä tiedon New Yorkin Manchesteriin kätketyistä muinaisista kultalaatoista täynnä kirjoitusta. Smith löysi laatat ja käänsi niiden sanoman Jumalalta saamiensa näkykivien avulla. Syntyi Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta.