Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2014.

Hengellisen elämän 7 vaihetta

Kuva
Kristityn elämän tarkoitus ei ole olla tasapaksua kuoleman odottelua, vaan Raamatun mukaan Jumala haluaa uskovan kasvavan hengellisesti. Teologit ovat halki historian yrittäneet määritellä hengellisen elämän vaiheita. Yksi parhaimmista uskovan taipaleen jaotteluista löytyy Upsalan yliopiston uskonnonpsykologian professorin   Owe Wikströmin   loistavasta teoksesta   Häikäisevä pimeys   (Kirjapaja 1995). Keskiajan mystiikkaan, uskonnonpsykologiseen tutkimukseen ja omiin kokemuksiinsa sielunhoitajana perustaen hän jakaa hengellisen elämän seitsemään peräkkäiseen vaiheeseen. Wikströmin mukaan kaava on varsin yleinen, joskin yksilölliset erot ovat tavallisia. Se ei tokikaan ole ainoa tapa lähestyä aihetta, vaan yksi mielipide. Minua se on auttanut jäsentämään hengellisen elämäni kulkua, ja suosittelen kaikkia kristittyjä pohtimaan, mikä sen kohdista tuntuu itselle läheisimmältä. Tässä postauksessa tiivistän Wikströmin mallin kohta kohdalta.