Harhaoppia

Seison puhujanpulpetin takana. Vaikka on pimeää ja valonheittimet sokaisevat minut, tiedän salin olevan täynnä uskovia nuoria, jotka kuuntelevat tarkasti, mitä sanon. Puhun Jumalan suurista teoista ja Jeesuksen kaikenkattavasta ristintyöstä. Varmat sanat eivät estä hiljaista ajatusta luikertelemasta mieleeni: entä jos mitään Jumalaa ei ole olemassakaan. Äkkiä saarnaaja tuntee olevansa koko kirkon heikkouskoisin. Tällaista se on ollut lapsuudesta asti. Usko on ollut läsnä koko ajan, mutta se on ollut aina jotenkin vierasta, vaivaannuttavaa ja ulkopuolelta tulevaa. Epäusko taas on kuin rakas ystävä, hahmoltaan minun muotoiseni ja pulppuaa sydämestäni kuin kuolleen veden virta. Voin lukea Raamattua, rukoilla tai puhua kielillä, mutta kylmä epäilys istuu vieressäni. Pystyn argumentoimaan Jumalan olemassaolon ja kristinuskon puolesta kymmenellä eri tavalla ja uskomaan jokaiseen niistä täysin aivoin, mutta sielussani vallitsee agnostinen hiljaisuus. Olen kuunnellut tuhat saarnaa, joss...

Monoteismin kehityksen rosoinen kronikka ja Jumalan kirjallinen itseilmoitus Raamattu yllättää räväkällä sisällöllään. Joka etsii sen lehdiltä tarinoita hyveellisistä sankareista elämän esikuviksi löytää hämmentävän paljon tarinoita häikäilemättömistä murhamiehistä ja kyltymättömistä naistenkaatajista. Vaikka vuorisaarna saakin postmodernin protestantin huutamaan hallelujaa, kertomukset Joosuan toimeenpanemista kansanmurhista jättävät jälkeensä ihmetyksen ja epäuskon. Kaatavatko julmat jakeet Raamatun aseman Jumalan inspiroimana tekstikokoelmana (kuten päättelee maailman hauskin raamattukommentaari Sceptic’s Annotated Bible ) , ja jos eivät, miten niistä pitäisi repiä sovelluksia hengelliseen elämään? Raamatun osista moraalittomin, Tuomarien kirja , sisältää Pyhän kirjan kenties hämmentävimmän kertomuksen. Voidellun sotapäällikkö Jeftan tarina laittaa haukkomaan henkeä yllättävillä käänteillään:  11:30. Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: "Jos sallit minun voittaa amm...

Tullessani kaapista ulos sen suhteen, että aioin hakea opiskelemaan teologiaa, kohtasin paljon erilaisia reaktioita ja sain osakseni jos jonkinlaisia neuvoja. Kaikkein lähimmät läheiseni suhtautuivat alusta asti aikomukseeni perusmyönteisesti ja ei-kristityt ystäväni menivät vaikeiksi ja vaihtoivat puheenaihetta, kuten heillä on tapana aina kun keskustelu ajautuu hengellisyyttä liippaaviin aiheisiin. Eräät hyvää tarkoittavat seurakuntani jäsenet edustivat toisenlaista linjaa: he ilmaisivat huolestuneisuutensa siitä, että teologian opiskelu ja Raamatun kriittinen tutkiminen tuhoavat uskon, ja kehottivat minua miettimään vielä kerran. Kun nyt lukuvuoden päättyessä tarkastelen näkemyksiäni, luulen, että he olivat oikeassa.                       Verratessani raamattunäkemystäni, uskonelämääni ja hengellistä identiteettiäni vuoden takaisiin, uutta ainesta on enemmän kuin vanhaa. ...