Onko Jumala sadisti? Kamppailuni helvettiopin kanssa


Viime vuosina olen arvioinut uudelleen uskomuksiani Jumalasta, elämästä ja maailmasta. Yksi alueista, joilla olen kulkenut pitkän matkan, on käsitykseni helvetistä.

Pienenä opin helluntaiseurakunnassa, että helvetti on paikka tai ainakin olotila, jossa kadotetut kärsivät ikuista kidutusta. Se, onko piina luonteeltaan fyysistä vai psyykkistä, ei ollut täysin tiedossa. Siitäkään ei ollut varmuutta, onko helvetissä kirjaimellisesti liekkejä vai ei.

Tiesin kuitenkin, että sellaiseen paikkaan en halua joutua. Mieluummin vietän ikuisuuteni Jeesuksen ja enkelien kanssa hauskaa pitäen kuin hornan tuutissa paistumalla.

Omaksumaani näkemystä helvetistä voidaan nimittää opiksi ikuisesta tietoisesta kidutuksesta, josta käytän tässä tekstissä lyhennettä ITK. Niin opettaa kristinuskon valtavirta.

Kristinuskon opetusta sen sijaan ei ole se, että helvetti olisi maan alla, tai että saatana olisi sen pomo, tai että kukaan joutuisi sinne ennen viimeistä tuomiota aikojen lopulla. Tällaiset mielikuvat perustuvat enemmän South Parkiin kuin Raamattuun.

Ajatus kärsimyksen loppumattomuudesta perustuu ennen kaikkea kahteen raamatunkohtaan: Matt. 25:46, joka sisältyy vuohista ja lampaista kertovaan tuomiopäivävertaukseen ja Ilmestyskirjan luvun 20 jae 10, jossa joukko symbolisia hirviöitä heitetään tuliseen järveen.

ITK-helvetin kuvitteleminen ahdisti minua kovasti lapsena ja teininä. En ymmärtänyt, miten mikään teko voisi olla niin paha, että siitä ansaitsisi rangaistukseksi loppumattoman kidutuksen. Sellaista kohtaloa en tahtonut edes vähiten lemppari-ihmiselleni.

Minua ihmetyttikin, miten täydellisen hyvä Jumala oli suunnitellut sellaisen rangaistuksen, jollaista en uskonut edes keljuimman tuntemani tyypin haluavan kenellekään. Teininä etsin vastauksia kysymyksiini ja tutustuin ITK-teologian ankarimpiin - mutta mielestäni johdonmukaisiin - muotoihin.

Niiden mukaan Jumala itse kiduttaa kadotettuja halki iankaikkisuuksien. Koska hän on oikeudenmukainen, ikuisen piinan täytyy olla oikeudenmukaista, ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta on syytä iloita. Siksi Jumala nauttii kiduttamisesta. Myös jokaisen kristityn velvollisuus on viimeistään taivaassa iloita siitä, että Jumala piinaa heidän läheisiään vuosimiljardista toiseen.

Ajatus puistatti minua, mutta yritin kertoa itselleni, etten vain osaa nähdä asiaa Jumalan ylivertaisesta näkökulmasta. Tällainen selittely kuitenkin vaati moraalisen intuitioni tukahduttamista. Eikä se oikein sopinut yhteen sen kanssa, mitä tiesin Jeesuksen rakkaudesta.

ITK:stä on myös helpommin nieltävä muoto. Sen mukaan helvetin piina ei ole Jumalan aktiivisesti tuottamaa, vaan synnin luonnollinen seuraus. Jos ihminen vihaa muita, hän katselee maailmaa vihaisten silmälasien läpi. Samalla hän mädättää oman sielunsa ja muuttuu vihaisemmaksi ja vihaisemmaksi. Jos kehitys saa jatkua ikuisesti, ainoa sopiva sana kuvaamaan lopputulosta on helvetti.

Kun ihminen syövyttää itsensä pahuudella, hän tulee lopulta vain varjoksi itsestään, olennoksi joka ei edes kykene parannukseen. Jumala ei itse aiheuta piinaa, se vain tapahtuu. C.S. Lewis ilmaisi asian kirjoittamalla, että helvetin ovi on lukittu sisältä päin.

Jos haluaa uskoa ITK-oppiin, lewisläinen tulkinta on mielestäni paras vaihtoehto. Sekin on ongelmallinen. Miksi rakastava Jumala katselisi ikuista kidutuskammiota kun voisi aivan hyvin kadottaa sen olemasta? ITK-oppi näyttää minusta moraalisesti vastenmieliseltä ja Kristuksen sydämen vastakohdalta.

Mitä jos helvetti ei olekaan loputon vaan lopullinen rangaistus?

Kaikki kristityt eivät kuitenkaan usko ITK-oppiin. Uskontunnustuksissa ilmaistu opin luovuttamaton ydin on varsin avara tuomioon liittyvissä kysymyksissä. Pelkästään sen tajuaminen, että on olemassa erilaisia “oikeaoppisuuden” raameihin mahtuvia helvettikäsityksiä, oli minulle vapauttava kokemus.

ITK:n tärkeintä kilpailevaa teoriaa kutsutaan annihilationismiksi. Sillä on ollut kannattajia halki kirkkohistorian ja se on nyt muotia evankelikaalisessa kristillisyydessä. Annihilationismin mukaan helvetti tarkoittaa sitä, että ihminen lakkaa olemasta.

Raamatun alussa ihmisillä on ikuinen elämä paratiisissa kasvavan elämän puun ansiosta. Annihilationistien mukaan kertomus kuvaa sitä, että ihmiset ovat kuolevaisia ilman yhteyttä Jumalaan, joka on elämän lähde.

Teoriaa voi perustella loogisesti. Annihilationismia kannattavat kristityt painottavat, että Jumala on elämän lähde ja itse Olemassaolo. Mitä muuta Jumalasta eroon joutuminen voisi siis olla kuin elämän ja olemassaolon menettämistä? Ja kääntäen: miten kadotetut voisivat elää ikuisesti helvetissä ilman yhteyttä Jumalaan? Raamatun mukaan ikuinen elämä on lahja, joka annetaan pelastetuille.

Raamattua voidaan lukea vaivatta tämän teorian mukaisesti. Uuden testamentin metafora helvetistä ikuisena tulena sopii vähintään yhtä hyvin yhteen annihilationismin kuin ITK-opin kanssa. Annihilationistille “ikuinen tuli” viittaa helvetin tuhovoimaan. Jos halon heittää sammumattomaan tuleen, se palaa poroksi, ei kärvenny loputtomiin.

Juudan kirjeen seitsemäs jae havainnollistaa asiaa. Siinä kerrotaan, että Sodoman ja Gomorran kaupungit kärsivät ikuisen tulen rangaistusta. Kirjoittaja viittaa 1. Mooseksen kirjaan, jonka luvussa 19 kerrotaan, kuinka Jumala tuhosi kaupungit tulella ja tulikivellä. Kaupunkien rauniot ovat sammuneet jo tuhansia vuosia sitten. Tämä osoittaa, että “ikuinen tuli” ei välttämättä tarkoita loputtomasti kestävää roihua.

Miksi Juuda ja muut Raamatun kirjoittajat sitten käyttävät sanaa ikuinen, jos tarkoittavat jotain muuta? Selitys löytyy alkukielistä. Sanan kreikkalainen vastine on aionios ja hepreassa se taas on ‘olam. Sanakirjan mukaan kumpikin tarkoittaa tiettyyn aikakauteen liittyvää tai tietyn aikakauden kestävää. Tuo aikakausi voi olla rajallinen tai loputon.

Raamatun teksteissä ikuisuus viittaa usein tulevaan aikakauteen eli Jumalan luomaan uuteen maailmaan. Näin ollen esimerkiksi Matteuksen luvun 25 ikuinen rangaistus voidaan ymmärtää rangaistuksena, joka laitetaan täytäntöön tulevassa maailmassa. Se, kestääkö se loputtomiin, on asia erikseen.

Uusi testamentti on pullollaan tekstejä, joissa kadotettujen kohtaloa kuvataan tuhoutumisena tai kuolemana (esim. Joh. 3:16, Fil. 3:19, 2. Tess. 1:9, Hepr. 10:39, Ilm. 20:14 ja muita). Suomennokset käyttävät perinteisesti näissä kohdissa sellaisia ilmaisuja kuin “kadotus” tai “hukkuminen”. Tämä on harmillista, sillä ratkaisu peittää alkutekstin merkitykset.

Jos Raamatun kirjoittajien valtavirta kuvaa rangaistusta tuhoutumisena, eikö paria ITK-jaetta pitäisi lukea niiden valossa eikä toisin päin? Varsinkin, kun ITK-jakeisiin liittyy paljon ilmeistä vertauskuvallisuutta, kuten Matteuksen vuohet ja lampaat sekä Ilmestyskirjan lohikäärme ja muut monsterit.

Annihilationismin visio pelastuksen päämäärästä on kauniimpi kuin ITK:n. ITK:n mukaan Jumalan valtakunnan rinnalla tulee aina olemaan kipua, kärsimystä, kauhua ja pahuutta. Annihilationismi opettaa, että lopulta jäljellä on vain hyvä maailma. Mutta millä hinnalla? Luoko kadotettujen tuhoutuminen särön Kristuksen pelastustyöhön?

Pelastuvatko kaikki sittenkin lopulta?

Kristillinen teologia tuntee myös kolmannen käsityksen helvetistä. Sekin sopii vähimmäismääräisen kristillisen opin sisälle. Näkemys on nimeltään universalismi, ja sen mukaan Jeesus pelastaa lopulta aivan kaikki.

Universalismi ei ole nykyajan liirumlaarumliberaalien keksintöä. Pieni vähemmistö kristityistä on aina kannattanut sitä. Merkittäviin universalisteihin kuuluvat esimerkiksi kirkkoisät Gregorios Nyssalainen ja Origenes (tosin hänen versionsa universalismista tuomittiin harhaoppiseksi viidennessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa) sekä modernimmat Karl Barth ja David Bentley Hart. Kaikki teologian kovimpia nimiä, eivätkä millään mittareilla liberaaleja.

Mikään kirkkokunta ei virallisesti opeta universalismia. Ortodoksinen kirkko suhtautuu siihen suopeammin kuin muut. Sen mukaan kaikkien pelastumisesta ei voi olla niin varma, että sitä olisi lupa opettaa. Se on kuitenkin vakavasti otettava mahdollisuus ja siksi yksittäinen kristitty voi uskoa siihen.

Universalismi ei välttämättä tarkoita, ettei rangaistusta ole. Jos näin olisi, Jumala ei ottaisi vakavasti sorrettujen kärsimää pahaa. Hyvä Jumala ei katsoisi hitlereiden hirmutekoja läpi sormien. Raamatullisempi universalismi opettaa, että helvetti on todellinen, mutta väliaikainen. Siellä ollaan niin kauan, että oikeudenmukainen rangaistus on kärsitty.

Universalismissa helvetin perimmäinen tarkoitus ei ole kostaa syntisille. Tavoitteena on parantaa heidät synnistä, niin että he voivat elää Jumalan kuvina. ITK:n ja annihilationismin helvetti muistuttaa yhdysvaltalaista kostoon perustuvaa vankilajärjestelmää ja universalistinen pohjoismaista vankeinhoitolaitosta.

Miltä universalistien terapeuttinen helvetti sitten näyttäisi? Ortodoksisessa teologiassa helvetti ymmärretään kokemuksena Jumalan läheisyydestä. Syntinen kokee sen piinaavana, mutta jos laskee rakkautta vastaan rakentamansa esteet, löytää sen mitä oikeasti kaipaa. Tämän näkemyksen mukaan helvetti ja taivas ovat sama asia.

Mutta onko universalismille perusteluita Raamatussa? Ei siinä mielessä, että olisi jokin tietty jae, joka ratkaisisi asian. Universalistit näkevät kuitenkin esimerkiksi seuraavissa kohdissa välähdyksiä kaiken sisäänsä sulkevasta toivosta:

Jumala näki hyväksi
antaa kaiken täyteyden asua hänessä
sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon
ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan
kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. (Kol. 1:19 - 20)

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa,
Niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)



Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. (1. Tim. 4:10)

Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 2:1 - 2)

Kansat kulkevat sen [Uuden Jerusalemin] valossa,
ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston.
Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan.
Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. (Ilm. 21:24 - 26)

Katkelmat voidaan ymmärtää helposti siten, että ne eivät viittaa universaaliin pelastukseen. Kysymys voi olla liioittelevasta kielestä.

Mielestäni Raamatun universalismilta haiskahtavat linjat kuitenkin pakottavat jättämään avoimeksi sen mahdollisuuden, että kaikki pelastuvat. Vähintäänkin kristityn velvollisuus on toivoa sitä. 2. Pietarin kirjeen mukaan Jumala itsekin toivoo, että universalismi osoittautuu todeksi:

“...hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” (2. Piet. 3:9)

Halventaako universalismi Jeesuksen sovitustyön merkitystä? Teorian kannattajien mielestä se päinvastoin korostaa sitä. Juuri se, että Jeesus pelastaa lopulta kaikki, kertoo hänen verensä voimasta.

Mitä helvettiä itse ajattelen?

Oma näkemykseni helvetistä muuttuu koko ajan. Minulla ei ole mitään hajua. Joinakin päivinä minun on vaikea uskoa koko kuoleman jälkeiseen elämään. Jeesukseen uskon sellaisinakin päivinä, ja siksi olen varsin sinut tietämättömyyteni kanssa.

Siitä olen aika varma, että käsityksen ikuisesta tietoisesta kidutuksesta olen jättänyt lopullisesti taakseni. Jeesusta, joka suostui ristillä kidutettavaksi muiden puolesta, en osaa sovittaa yhteen sellaisen Jumalan kanssa, joka tahtoo ikuisesti kiduttaa muita.  Jos joku muu osaa, hyvä niin.

Universalismissa minuun vetoaa se, että se esittää Jumalan johdonmukaisena. Tavallisesti opetetaan, että Jumalan armolla ei ole rajoja, vaan pahinkin syntinen saa kaiken anteeksi - mutta vain ennen kuolemaansa. Kuoleman jälkeen Jumala muuttuu ankaraksi ja kylmäksi tuomariksi, jolta ei armoa heru, vaikka kuinka pyytäisi.

Kumpi kuulostaa enemmän Jeesuksen tavalta toimia: Jumala, joka rajoittaa armoaan keinotekoisten sääntöjen vuoksi vai Jumala, joka etsii kadonneita loppuun asti vaikka sitten helvetistä.

Kaasu pohjassa en kuitenkaan aja universalismin päätyyn. Jos Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa, täytyy olla aito mahdollisuus kieltäytyä yhteydestä häneen. Muuten Jumala olisi kuin mafiapäällikkö, joka laittaa ihmiset kärsimään niin pitkäksi aikaa, että he alistuvat hänen tahtoonsa. Uskon, että Jumalan rakkaudesta seuraa se, että ihminen voi valita iankaikkisen eron hänestä.

Mitä lopullisesta Jumalan torjumisesta seuraa? Annihilationistinen raamatuntulkinta on minusta vakuuttavaa. Uskon, että ikuinen ero Jumalasta on yhtä kuin ikuinen ero elämästä ja olemassaolosta.

Mutta kuinka moni ihminen lopulta päätyy kääntämään selkänsä Jumalalle kokonaan? Ei mitään käsitystä. Toivon, ettei kukaan, mutta en minä mistään sitä voi tietää.

Tällä hetkellä olen kai annihilationisti ja toiveikas universalisti. Toivon, että Kristus pelastaa lopulta kaikki, ettei kenenkään tarvitse tuhoutua. Pidän sitä myös periaatteessa mahdollisena, mutten millään muotoa varmana. Minkäänlaisia prosenttiosuuksia en rohkene arvioida. Ja jo huomenna saatan ajatella toisin.

Kaikki mitä apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan helvetistä, on "astui alas helvettiin (suomennoksessa tuonelaan). Siksi kristityn tarvitsee uskoa vain yhden ihmisen joutuneen helvettiin, ja se on Jeesus. Kaikki muu on auki.

Kommentit

  1. Kysymys helvetistä on minuakin (helluntaitaustaista maallikkoa) piinannut jo pitkään, jostain syystä viime kuukausina aivan erityisesti. Kysymystä helvetistä ei vain mielestäni lopulta voi ajatteleva ihminen sivuuttaa, jos kristinuskoa pohdiskelee. Sama ongelma tuntuu teologiassamme vaivaavan niin monen sortin uskovia kuin ei-uskoviakin.

    Vaikka asiaa miten pyörittelisi, tuntuu minulle mahdottomalta sovittaa yhteen Jumalan rakkaus ja ikuinen piinahelvetti, joten lopputulos on aina tämä sama: joko Jumala on rakkaus, jota voin seurata ilosta, tai sitten Hän on julma, vihamielinen ja pyhä (!) sadisti, jota minun on helvetin uhalla pakko palvella - rakastamaan itseään Hän ei kuitenkaan siinä tapauksessa voine vaatia. Seuraan siis Häntä joko rakkaudesta tai pelosta, mutta, ironista kyllä, ilmeisesti seuraan joka tapauksessa - enhän kai uskaltaisi olla seuraamattakaan, jos helvetti todella on olemassa!

    Näitä pohdiskellessa "ilosanomasta" helposti kyllä se ilo katoaa ja elämästä tulee mielessä arpapeliä, jossa jatkuvasti keikutaan helvetin lieskojen yllä sangen ohkaisen narun varassa. Niinpä ajatus toisinaan kääntyy jo tähän suuntaan: jos Jeesus ilmestyisi nyt jostakin ilmoittamaan, että saisin vanhan kunnon vanhan liiton juutalaisten tapaan uskoa Jumalaan, elää tämän elämäni miten parhaiten osaan ja sitten mennä "isieni luokse" ihan vain hautaan ja sillä siisti, hyppisin varmaankin riemusta. Tällaista ilmestystä tuskin kuitenkaan on odotettavissa, joten pohdinta jatkukoon. Jaiks!

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti jälleen! Helvetti oli myös itselle pitkään kynnyskysymys ja kipuilun paikka. Tutustuin kuitenkin aiheeseen tarkemmin ja totesin, että koko ajatus tulijärvestä ei edes Raamatun valossa ole mitenkään varmalla pohjalla. Puhumattakaan siitä, miltä se kuulostaa muista näkökulmista tarkasteltuna.

    Mieleisin argumenttini helvettiä vastaan on tällä hetkellä kysymys vapaasta tahdosta ja pelastuksesta. Ensinnäkään kysymys taivaan ja helvetin välillä valitsemisesta ei ole mielestäni sellainen, jossa vapaan tahdon ilmaiseminen olisi mahdollista. Vapaa tahto toteutuu vain, mikäli molemmat vaihtoehdot on myös mahdollista hylätä. Toisekseen ajattelen, että vapaa tahto on konseptina illuusio, emmekä ole oikeasti vapaita valinnoissamme, joita todellisuudessa ohjaavat lukemattomat eri taustatekijät sekä olosuhteet. Todellinen vapaa valinta taivaan ja helvetin välisessä kysymyksessä toteutuisi vain, mikäli meillä olisi täydellinen tieto asiasta etukäteen ja pystyisimme täysin tietoisina kaikista vaikuttavista tekijöistä arvioimaan päätöstämme. "Vapaus valita uskoa tai olla uskomatta" on absurdi väite, koska päätös täytyy tehdä ikään kuin silmät sidottuna vielä tässä elämässä. Ainakin jos helluntailaisia uskoo.

    VastaaPoista
  3. Ajatus helvetistä - edes sen olemassaolon mahdollisuudesta - saa kauhistuttavuudessaan aivan täysjärkisten ihmisten ajattelun jähmettymään. Onhan selvää, että jos sellainen paikka on, siinä tapauksessa kannattaa jo "salaisimmissa ajatuksissaankin" noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, jottei vaarantaisi omaa kohtaloaan. Ja mikäänhän ei tällöin olisi niin vaarallista kuin EPÄILLÄ kyseisen paikan olemassaoloa. Pohdiskelija on ajattelussaan yhtä "avarassa tilassa" kuin konsanaan saaliseläin, jonka pelottava saalistaja on kauhistuttavuudessaan lumonnut paikoilleen.
    Miltäpä kuulostaa? Ympäröivätkö tällaisessa tilanteessa ihmisen ajattelua olosuhteet, joita voi kuvailla luontevasti sanoilla: "Täydellinen rakkaus karkottaa KAIKEN PELON". Voiko pohdiskelija liikkua ajattelussaan, sen perusteissa ja johtopäätöksisssä, täysin vapaasti suuntaan jos toiseenkin? Onko hän ajattelussaan YHTÄ TYYNI JA RAUHALLINEN niin kyseenalaistaan kuin perustellessaan helvetin olemassaoloa mielessään? Täytyykö hänen USKALTAUTUA ajattelemaan helvetistä kriittisesti?
    Tämän kaltaisia vastaavanlaisia ajatuksia voisi kuvitella Kim Jong-Unin toimiin ja Pohjois-Korean järjstelmään orastavan krittisesti suhtautuvatn pohjoiskorealaisen ajattelevan. Hän vasta puntaroi sitä mahdollisuutta, että kaikki ei ole hänen kotimaassaan välttämättä aivan ok. Ajattelu on tasapainoilua, henkisesti vaativaa toimintaa. "Molemmat" vaihtoehdot ovat vielä mahdollisia, kumpikaan ei vielä jyrää toista.
    Onko tällainen tila(nne) sitten terve, jos se on ja pysyyy muuttumattomana? Onko se "lähinnä totuutta"? Tuleeko pohjoiskorealaisen orastavan skeptikon pysyä loputtomiin jonkinlaisessa "epävarmuuden tasapainotilassa", jossa argumentit suuntaan ja toiseen pysyttävät tuota epävarmuutta? Edustaako tällainen loputon tasapainoilu, mikäli se EI heilahda suuntaan eikä toisen, rehellisyyttä, loogista suoruutta ja läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä?
    Jos asiaa kysyy orastavan skeptikon serkulta, joka onnistui loikkaamaan Yhdysvaltoihin vuosia aiemmin, hän jyrähtäisi: "Tässä ei ole kyse mistään tasapainoilusta, vaan tässä pätee vääjäämätön LOGIIKKA (=Logos). Joko Pohjois-Korea on tyrannia ja edustaa ihmiskunnan alhaisinta ja irvokkainta yhteiskuntajärjestelmää tai sitten sen harjoittama tyrannia on oikeudenmukaisin ja moraalisin yhteiskuntajärjestelmä koko maaallolla, ja Pohjois-Koreaa kritisoivat ovat harhassa. Oma kokemukseni on, että Pohjois-Korean järjestelmä perustuu valheeseen ja yksilönvapauden tuhoamiseen. En edes tiennyt, mitä vapaus on, ennen kuin loikkasin sieltä pois."
    Kuvitelma, että helvetti-asiassa ihmisen kohtalona on jäädä keikkumaan jonkinlaiseen epävarmuuteen, perustuu ajatukseen, joka on vielä murroksessa, hämmennyksissä, vielä sidoksissa vanhaan - ajatukseen, joka hakee vielä loogista muotoaan, sitä, että se saa irtautua täyteen loogiseen vääjäämätttömään vapauteensa: siihen lopputulemaan, että jos helvetti on ja sinne joutuu yksikin ihminen, silloin Jumala on patologinen suuruudenhullu psykopaatti, jolla on tarve runnoa kaikkivaltiutensa universumin tajuntaan väkivalloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkevää argumentaatiota, joka muistuttaa David Bentley Hartin tuoreen universalismia puolustavan teoksen "That All Shall be Saved" järkeilyä. Suosittelen tsekkaamaan sen, jos et ole niin vielä tehnyt.

      Poista
    2. Ups! Jäin kiinni. ostin kirjan viikko sitten. Mutta onhan tuossa jotakin omaakin sipistelyä seassa.

      Poista
  4. David Bentley Hartiin liittyen: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen#2692af51

    "Hartin mukaan uskomus on johtanut tilanteeseen, jossa ”monien kristittyjen syy evankelioimiselle on kautta vuosien ollut epätoivoinen kilpajuoksu pelastaa mahdollisimman monta sielua Jumalalta – –”"

    Tämä on kans minua mietityttänyt, että eikös Jeesus kuitenkin sanonut antavansa kuorman, jota jaksaisi kantaa, rauhan, levon jne. seuraajilleen... Jotenkin ajatus siitä, että meidän rajallisten taapertajien pitäisi kaikin keinoin seivata porukkaa ikuiselta kauhulta, on "rauhaan" minusta vaikeasti sovitettavissa. Vai onko se taas sitten sellaista rauhaa, jota ei rauhaksi tunnista? Niin kuin tuo mystinen Jumalan rakkaus, jota ei helvetin lieskojen läpi kans tahdo rakkaudeksi tunnistaa?

    VastaaPoista
  5. Loistava postaus ja mahtavia kommentteja täällä! Kunpa kaikki uskaltaisivat miettiä näin tärkeitä asioita yhtä avoimesti. Meitä selvästi riittää, jotka yrittävät saada muutosta epätietoisuutensa tuskiin.

    VastaaPoista
  6. Jos joku sanoo: "Jumala on rakkaus, mutta Hän on myös vanhurskaus", hän ei ole vielä oikeastaan ymmärtänyt evankeliumia, jota Paavali julisti. Eikä edes sitä, mitä Jaakob kirjoitti: "Jumalassa ei ole vaihteen varjoa."

    Jumala ei ole yhtäältä jotakin (rakkaus) ja toisaalta jotakin muuta (vanhurskaus). Jumalan rakkaus läpäisee Hänen koko olemuksensa eli kaiken sen, mitä Hän on, sillä Jumala ON rakkaus. Siksi on mieletöntä sanoa: "Jumala on rakkaus, MUTTA Hän on myös vanhurskaus."

    Joka tämän käsittää, käsittää myös sen, miksi Raamatun alkukielessä ei esiinny helvetti-käsitettä. Tulinen järvi ei ole mikään rangaistuksen ja kidutuksen paikka, koska Jumala ei ole "Kaikkivaltiaan pyhyyden" kaapuun piiloutunut sadisti vaan rakkaus. Rakkaus ei kykene kiduttamaan yhtikäs ketään.

    Ja koska Jumalan vanhurskaus on rakkauden läpitunkemaa, se on aina lunastavaa eikä koskaan kostavaa vanhurskautta.

    Ne, jotka kuvittelevat Jeesuksen Kristuksen Isän olevan koston Jumala, ovat sekoittaneet Hänet kreikkalaisiin jumaliin tai muhammettilaisten Allahiin. He ovat käsittäneet täysin väärin seuraavat sanat:

    "Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii."

    Jumala, joka ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa eikä iloitse vääryydestä ja peittää kaiken ja uskoo, toivoo ja kärsii kaiken, ei yksinkertaisesti ole voinut luoda helvettiä, ja siksi Raamatun alkukieli ei sellaista paikkaa tunne.

    Voisin melkeinpä lyödä vetoa, että kaikki ne "ihmistyypit", joihin Jeesus kohdistaa vertauksissaan ankaran kuuloisia sanoja, löytyvät joko muualta evankeliumeista tai Paavalin kirjeistä lunastuksen kohteina.

    Minusta ihmiset Jeesuksen suuhun ympätty helvettikäsite synnyttää irvokkaan soteriologisen tilanteen; Jeesuksen SANOMISET painavat Jumalan vaa'assa miljoona kertaa enemmän kuin Hänen VAPAAEHTOINEN RISTINKUOLEMANSA. Eli koska Jeesuksen piti mennä sanomaan, mitä hän sanoi, hänen ristinkuolemansa ei kyennyt tekemään tyhjäksi hänen sanomisiaan - Hänen ristinkuolemansa ei kyennyt tuomaan sovitusta ja lunastusta niille ihmisille, jotka Hän oli jo ehtinyt vertauksissaan "tuomita". Hänen SANANSA uursivat todellisuuteen niin syvän ja peruuttamattoman uurteen, että Hänen KUOLEMANSA ei kyennyt sitä korjaamaan. Eikö tämä muka muistuta aika tavalla tilannetta, josta Jeesus puhuu eräässä toisessa yhteydessä: "Valtakunta, joka kääntyy itseään vastaan, ei voi pysyä pystyssä"?

    Jos kuitenkin ajattelemme Jeesuksen olevan koko persooonaltaan Paavalin kuvailemaa rakkautta, silloin hänen sanomistensa ja hänen ristinkuolemansa välillä ei VOI vallita ristiriitaa. Tällöin tajuamme, että 'iankaikkiseksi rangaistukseksi' käännetty "kolasis aionios" ei suinkaan tarkoita iankaikkista rangaistusta vaan aikakausien sisällä ja puitteissa tapahtuvaa puhdistusta. PUHDISTUSTA EIKÄ RANGAISTUSTA.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harhaoppia on nyt myös podcast

Ehkä Jumala ei olekaan kaikkivaltias