Helluntailaiset antikristuksen asialla

Ristin voiton numerossa 23/13 käsiteltiin vaiettua aihetta, Saksan helluntailiikkeessä 1930-luvulla vallinnutta juutalaisvastaisuutta ja Adolf Hitlerin helluntailaisilta saamaa tukea. Ville Hoikkalan artikkelin “Hitler vastasi vapaiden suuntien odotuksiin” mukaan uskonnollista retoriikkaa käyttäneen ja vapaakirkkojen oikeuksia tukeneen Hitlerin valtaannousu nähtiin herätyskristillisissä vähemmistökirkoissa jopa Jumalan suunnitelmana ja Danielin kirjan uskottiin ennustavan Natsi-Saksan päihittävän Britannian sodassa. Pöyristyttävimpiä osoituksia antisemitistisestä pimeydestä, joka peitti Saksan vapaakristittyjä, on helluntailaisten vuonna 1937 uskontunnustukseensa lisäämä lause “Juutalaisten poistaminen kansamme ja muiden kansojen keskuudesta on meille Jumalan tahdon ja ennalta määräämisen mukainen tehtävä.”

Saksan helluntailaisten kritiikitön Hitlerin politiikan kannattaminen on erityisen hätkähdyttävää, kun sitä peilataan helluntailaista antikristus-käsitettä vasten. Helluntailaiset uskovat laajasti dispensationalismin mukaisesti, että lopun aikoina maailmassa nousee valtaan paha hirmuhallitsija, jonka Jeesus surmaa palatessaan takaisin maan päälle. Tätä hahmoa kutsutaan Antikristukseksi. Antikristuksen uskotaan mm. tarjoavan valheellista rauhaa, perustavan muinaiseen Rooman imperiumiin linkittyvän valtakunnan, sytyttävän maailmansodan, vainoavan Jumalan kansaa ja toimivan henkilökultin palvonnan kohteena. Edelleen uskotaan, että historian aikana antikristuksia saattaa tulla useita, joista viimeinen ja pahin juuri ennen paruusiaa. On järkyttävää, että vaikka Hitler täytti jokaisen näistä kriteereistä, saksalaiset helluntailaiset tottelivat häntä sokeasti ja yhdessä muun yhteiskunnan kanssa vainosivat Jumalan valittua kansaa. Uskovat eksyivät niin pahasti, etteivät huomanneet seuraavansa Kristuksen sijaan oman aikansa antikristusta.

Helluntailaisten suhde juutalaisiin ja juutalaisuuteen on kuitenkin muuttunut radikaalisti. Jos sotienvälisessä Saksassa oltiin antisemitistejä, nykyään ollaan judeofileja. Ero on huvittavan suuri, ja olisikin mielenkiintoista tietää, onko kyse jonkinlaisesta traumankäsittelystä. Juutalaisuutta ihannoidaan jonkinlaisena oikotienä todelliseen kristinuskoon. Monelle helluntaiuskovalle messiaaninen juutalainen on Jeesuksen seuraajan mallikappale ja omasta sukuhistoriasta etsitään juutalaisia juuria kissojen ja koirien kanssa. Luonnollisesti myös siionismi on voimissaan, ja minäkin läpeensä helluntailaisella uskonto-dna:lla varustettuna tunnen jonkinasteista isänmaallisuutta kun “Hatikva” soi.

Tällaisessa kontekstissa antisemitismin uusi nousu ja 30-luvun uusiutuminen vaikuttaa äärimmäisen epätodennäköiseltä. Israel-mielisyys on kuitenkin  aiheuttanut pienessä helluntailiikkeen sisäisessä vähemmistössä huolestuttavia lieveilmiöitä. Onkin pelottava ajatus, miten helluntailaiset suhtautuisivat antikristukseen, joka tarjoaisi avaimeksi Israelin rauhaan palestiinalaisten poistamista juutalaisen kansan ja muiden kansojen keskeltä. Vaikka uuden kansanmurhan siementen näkeminen helluntailiikkeen siionistiteologiassa lienee liioittelua, sen mahdollisuuden ennaltaehkäisemiseen on suhtauduttava vakavasti.

Saksan helluntailaiset olivat Jumalaa rakastavia kristittyjä, jotka halusivat totella hänen sanaansa, mutta tämä ei estänyt heitä kannattamasta antikristillistä hirmuhallitsijaa. Oli toki niitäkin, jotka pitivät kiinni Jumalan tahdosta, mutta liian suuri osa helluntailaisista ja muista kristityistä tuli eksytetyksi. Tämä oli mahdollista, koska helluntailainen teologia oli perinyt protestanttisesta perinteestä antisemitistisiä elementtejä, joita ei voi Raamatulla oikeuttaa. Kirkkohistoria tarjoaa uskoville oppitunnin siitä, kuinka tärkeää on tuntea laajasti Raamattua monesta eri näkökulmasta, eikä omaksua kritiikittömästi oman liikkeen julistajien versiota kristillisestä sanomasta. Jos oppia ei jatkuvasti koetella Raamatulla, helluntailaiset saattavat olla jälleen etunenässä ottamassa vastaan Antikristusta.