Kun ateismi oli tie Jumalan tuntemiseen

Jumalan olemassaolon kieltäminen on muodikasta. Ateismi on haastanut kristinuskon ideologiseen taisteluun, jota kumpikin osapuoli käy lähinnä huonoilla argumenteilla. On sääli, että nämä kaksi suurta aatejärjestelmää ovat joutuneet vastakkain, sillä muinoin ateismi oli tärkeä osa kristinuskoa – vieläpä kristillisen hartauselämän korkein aste.

Kristillisen ateismin ihmeellisyyksiin meidät johdattaa eräs kaikkien aikojen legendaarisimmista Jumalan miehistä, kirkkoisä Gregorios Nyssalainen. Ortodoksisen kirkon suuresti kunnioittama Gregorios oli 300-luvulla elänyt mystikko, Jumalan läsnäolon rakastaja. Hänen mukaansa kristitty kulkee kolmen vaiheen läpi kasvaessaan kohti syvempää Jumalan tuntemista. Tämä prosessi huipentuu ateismiin ja sen myötä täydelliseen Jumala-yhteyteen. Mallin tähän hän löysi Vanhasta testamentista, jossa Jumala ilmestyy Moosekselle aina uudella tavalla, kun tämä kasvaa profeetan tehtävässään.


Valosta pimeyteen – Jumalan tuntemisen vaiheet Gregorioksen mukaan

Gregorios Nyssalainen opetti, että kristityn kasvun ensimmäisen vaiheen nimi on Valo. Mallina tästä on Raamatun kuvaus, jonka mukaan Jumala ilmestyi Moosekselle ensiksi kirkkaudessa. Nuorella kristityllä on selkeä käsitys siitä, millainen Jumala on. Hän näkee Jumalan kuin valaistuna. Valossa oleva kristitty tietää, että Jumala on olemassa, ja että Hän on viisas, hyvä, taivaallinen ja rakastava Isä. Jumala on hänelle ennen kaikkea ajatusten kohde, ja Jumalan ominaisuuksien tunteminen muuttaa uskovaa Hänen kaltaisekseen.

Toisen vaiheen nimi on Pilvi, sillä valon jälkeen Mooses kohtasi Herran sakean pilven keskellä. Tässä vaiheessa kristitty ei enää tunne Jumalaa tiedon, vaan sisäisen kokemuksen kautta. Olennaista ei ole se, mitä Jumalasta voi tietää, vaan että tuntee Hänen läsnäolonsa, joka verhoaa sielun kuin pilvi. Valossa uskova luuli tietävänsä Jumalasta vaikka mitä, mutta uusi Kaikkivaltiaan läheisyyden tajuaminen pakottaa hänet tunnustamaan, että Jumalassa on paljon ihmiselle käsittämätöntä.

Kolmas ja kaikkein syvin Jumalan tuntemisen vaihe on nimeltään Pimeys. Mooseksen elämän lopussa Jumala ei enää ilmestynyt hänelle silminnähtävänä valona tai aistittavana pilvenä, vaan pelkkänä hahmottomana, tyhjänä pimeytenä (2. Moos. 20:21). Kristitty, joka on täydellisen lähellä Jumalaa, ei enää tunne Häntä Hänen läsnäolonsa, vaan poissaolonsa kautta. Hän kokee Jumalan kaikkein selkeimmin siellä, missä Hänestä ei ole mitään merkkejä. Ja jos hän Pilvi-vaiheessa ajatteli Jumalassa olevan paljon käsittämättömiä asioita, Pimeyteen siirryttyään hän ymmärtää, ettei voi tajuta Jumalasta yhtään mitään.

Todellinen Jumala, joka ei ole olemassa

Miten Pimeys liittyy ateismiin? Pimeydessä kristitylle valkenee Jumalan täydellinen ulkopuolisuus. Jumala pakenee kaikkia inhimillisiä sanoja, ajatuksia ja mielikuvia, koska hän on paljon suurempi, kuin mikään, jonka voimme käsittää. Tarkalleen ottaen Jumala ei ole suuri, koska sekin on vähättelyä Hänen kohdallaan – Häntä ei yksinkertaisesti voi kuvailla sanoilla. Jos Jumalasta tahdotaan jotain sanoa, on käytettävä negatiivisia lauseita tai metaforia. Koska Jumala ei mahdu mihinkään käsitteisiimme, jopa olemassaolo on aivan liian vähäpätöistä Hänelle – Jumala ei siis ole olemassa! Näin ateismi, Jumalan olemassaolon kieltäminen, on todellisuudessa Jumalan tuntemisen huipentuma.

Gregorios ja muut ns. apofaattisen eli kieltävän teologian kannattajat eivät tietenkään väitä, ettei Jumala ole todellinen. Lause ”Jumala on olemassa” on totta vertauskuvallisesti, sillä Jumalassa on jotain olemassaolon kaltaista. Kirjaimellisesti tulkittuna se on kuitenkin rienausta, sillä Hänen ”olemassaolossaan” on kyse jostain aivan muusta kuin siitä, mitä me tuolla käsitteellä tarkoitamme tai pystymme edes teoreettisesti tarkoittamaan. Apofaatikoiden mukaan Jumalaa ei ole olemassa, mutta Hän on silti todellisempi kuin mikään muu. Mystikko Mestari Eckhart tiivisti ajatuksen sanoihin ”Jumala on puhdas ei-mikään.”

Osuiko Gregorios oikeaan? Apofaattista teologiaa vastaan tuntuu puhuvan se, että Raamattu käyttää Jumalasta paljon inhimillisiä sanoja. Ristiriidan voi neutraloida ajattelemalla, että Raamatussa Pyhä Henki kääntää sanomattomia asioita ymmärrettävään muotoon, niin että me vajavaiset ihmiset saisimme edes välähdyksen suunnattomasta Jumalasta. Omaa uskoaan kannattaa maustaa apofaattisilla aineksilla siksi, että ne riisuvat ihmisen nöyräksi käsittämättömän Jumalan edessä. Kun tunnustaa Jumalan olevan jotain aivan muuta, kuin millainen mielikuva itsellä on Hänestä, Hän pääsee toimimaan omilla ehdoillaan. On myös äärimmäisen lohdullista, jos voi kokea Jumalan olevan kaikkein lähimpänä silloin, kun Hän vaikuttaa olevan poissa.

Vaikka ajatus kätkeytyvästä Jumalasta on kristinuskon mukainen, pitää muistaa, että evankeliumin varsinainen sanoma on melko tarkalleen päinvastainen. Tavoittamaton Jumala tuli ihmisille käsitettäväksi ja niin konkreettiseksi, että hän söi, nukkui, paransi ja kuoli. Kristuksessa täysin tuonpuoleinen Jumala on tullut täysin tämänpuoleiseksi.

Ateismi takaisin kristityille!

Voisivatko kristityt kaapata ateismin kristinuskon vastustajilta takaisin itselleen? Olisiko se mahdollista valjastaa jälleen Jumalan kohtaamisen työvälineeksi Hänen suuruuttaan korostamaan? Kenties apofaattinen mystiikka voisi avata joillekin ateisteille tien auki Jeesuksen kautta sen Jumalan luokse, joka ylittää olemassaolonkin rajat. 

Kommentit

  1. Gregorios Nyssalainen on kova jätkä. Helluntailaisesta taustasta käsin Peter Halldorf (ruotsalainen helluntaipastori, ei ihan tavanomainen jos pikkasen googletat) on kirjoittanut kirjan "21 kirkkoisää", suosittelen! Sieltä mä bongasin Nyssalaisen. Suosittelen tutustumista myös ehkä kuuluisimpiin espanjalaisiin mystikkoihin kuuluvaan Juan de la Cruz, eli Ristin Johannes ja hänen kuuluisin kirja "Pimeä yö". Siinä hän käsittelee tuota samaa käsitettä. Hän oli runoilija ja teologi, niin hän ensin kirjoittaa runon ja selittää sillä teologiaansa. Mielenkiintoista? Erittäin :) Sitten vielä samaista aihetta on käsitellyt ruotslainen Owe Wikström kirjassaan "Häikäisevä pimeys". Suositan sitäkin :) Saman tyyppistä tematiikkaa tavoittaa myös John Fowler kirjassaan "Stages of faith". Siihen en ole vielä päässyt tutustumaan kuin toisen käden kautta. Mutta hienoa, että olet löytänyt tämän "Jumalan pimeyden". Tämä monen helluntailaisenkin kokema "uskon yö" on aiettanut vahinkoa, kun ei ole helluntailaisella terminologiassa ollut käsitettä tälle kokemukselle. Siksi erittäin tärkeää tästäkin syystä välttää umpioitumista ja ammentaa koko kristikunnan aarteista myös meidänkin liikkeeseen vastaavanlaisia armon ilmentymiä. Hienoa Markus! Mä oon ylypee susta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Apa! Mäkin kiinnostuin Gregorioksesta just Halldorfin kirjan kautta (kova jätkä sekin - munkinkaapuisia helluntaipastoreista on vakavaa vajetta). Häikäisevä pimeys oli fuksivuonna kurssikirjana, ja muistelinkin että siinä saattoi olla jotain tähän liittyvää. Pitääpä kaivaa se esiin jälleenluettavaksi :)

    Mä oon mystiikan maailmassa vielä aivan untuvikko, mutta oon jo nyt huomannut että se tarjoaa tosi paljon omien helluntaikokemusten ja -traumojen jäsentämiseen ja käsittelyyn. Pitäisi varmaan kirjoittaa jotain aiheesta. Uskon yö on todellakin asia, jolle vallitseva (?) helluntaiparadigma ei tarjoa tyydyttävää selitystä. Kun Jumala on hiljaa, veljiltä ja sisarilta tulee sellaisia kehotuksia kuin "Ylistä vaan" tai "Lue Raamattua", ja näin annetaan implisiittinen viesti, että Pimeyden hetket ovat uskovan elämässä ei-toivottuja suonsilmiä, joista pitää suorittaa itsensä ulos. Itse mä koen, että jollain paradoksaalisella tavalla Jumala on hoitanut mua kaikkein eniten ollessaan hiljaa, pimeyden verhoamana.

    Otan rohkaisusi ja lukuvinkkisi ilolla vastaan! :)

    VastaaPoista
  3. Tein gradun tuon Wikströmin tie-mallin ja Fowlerin teorian pohjalta! Tosi mielenkiintoinen aihealue. Tosi mahtavia nää sun tekstit kaiken kaikkiaan. Arvostan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko Jumala sadisti? Kamppailuni helvettiopin kanssa

Harhaoppia on nyt myös podcast

Jumala ei ole kristitty