Fundamentalismi kieltää Raamatun arvovallan

Wikipedian mukaan ”Fundamentalismi (lat. fundamentum, perustus, pohja) on alun perin pohjoisamerikkalainen kristillinen protestanttinen liike, joka korostaa Raamatun sanatarkkaa erehtymättömyyttä.” Amerikkalaistyyppinen fundamentalismi ei ole saanut Suomessa suurta jalansijaa, mutta sen kaltaisia piirteitä esiintyy etenkin vapaissa suunnissa ja evankelis-luterilaisen kirkon viidennessä herätysliikkeessä. Sitä edustaa myös monissa kirkkokunnissa vaikuttava kreationismi. Fundamentalisti tarkoittaa hyvää korostaessaan Raamattua, mutta usein hänellä menee sekaisin pyhä kirja ja hänen oma tulkintansa. Fundamentalismin taustafilosofia on ristiriidassa Raamatun arvovaltaa kunnioittavan pyrkimyksen kanssa. Kuten kaikkien aatteiden kohdalla, kukaan ei edusta fundamentalismiakaan puhtaasti, vaan tässä tekstissä piirtämäni kuva fundamentalistista on puolikuvitteellinen konstruktio.



Fundamentalistinen tietokäsitys

Fundamentalismissa uskotaan, että kaikki, mitä Raamatun alkutekstissä sanotaan, on täysin totta tiukimmassa mahdollisessa mielessä. Tämä tarkoittaa, että Raamatun kirjojen esittämät tapahtumajärjestykset, hahmojen repliikit, kertojan esittämät tulkinnat ja kaikki muu ovat objektiivisia historiallisia tosiseikkoja ja muodostavat ainoan oikean version kuvaamiensa tapahtumien kulusta. Siitä, että Raamattu on objektiivinen totuus, seuraa, ettei se voi sisältää pienintäkään ristiriitaa. "Jos Raamatusta löytyy yksikin virhe", sanotaan, "koko kirjalta lähtee pohja." Fundamentalistille Raamattu on täysin yhtenäinen sekä sisäisesti että suhteessa ulkoiseen todellisuuteen.

Fundamentalisti siis ajattelee, että todellisuudesta on mahdollista saavuttaa objektiivista tietoa, joka on täysin vapaata subjektiivisista näkökulmista ja mielipiteistä. Tällainen tietokäsitys puhuu paljastavaa kieltään fundamentalismin historiallisesta syntytilanteesta. 1800-luvun lopulla valtasi alaa modernistinen käsitys, jonka mukaan tieteen keinoin on mahdollista saavuttaa objektiivisesti totta tietoa, mikä on ainoa järkevä tapa omaksua uskomuksia. Käsitys kyseenalaisti uskonnolliset auktoriteetit ja niiden joukossa Raamatun. Tässä historiallisessa kontekstissa syntyi fundamentalismi korostamaan Raamatun arvovaltaa. On huomionarvoista, että se omaksui vastustamansa modernistisen aatesuuntauksen tietokäsityksen sellaisenaan. Ainoastaan keinot todellisen tiedon saavuttamiseen olivat erilaiset: objektiivista tositietoa maailmasta ei saa tieteen keinoin vaan Raamattua tutkimalla. Luonnollisesti tällainen tietokäsitys oli 1800-luvulla syntyneenä Raamatun alkuperäisille kirjoittajille täysin tuntematon.

Fundamentalismin alkuperäiset viholliset ovat kuolleet kauan sitten, sillä tuskin kukaan ajattelija uskoo enää tieteen ylivertaisiin mahdollisuuksiin puhtaan tiedon kerääjänä. Tutkijan kokemukset, ennakkokäsitykset ja yksilölliset piirteet vaikuttavat kaikkeen tarkasteluun, joten objektiivista tietoa maailmasta ei voi saada. Kaikki tieto maailmassa on ihmisen rakentamaa ja riippuvainen hänen subjektiivisesta näkökulmastaan. 

Vanha näkemys elää silti paksusti fundamentalismissa, kristillisen muodon saaneena. Seuraukset raamatuntulkinnalle ovat valtavat. Koska Raamatun sanat ovat valokuvantarkkoja (tarkempia) kurkistusaukkoja historian tapahtumiin, Raamatun kirjoittajilla (tai inspiroijalla) ei ole voinut olla henkilökohtaisia ominaisuuksia tai edes tavoitteita, jotka olisivat muovanneet tekstin muodostamista.

Näin fundamentalistin ei Raamattua lukiessaan tarvitse vaivata päätään sillä, mitä kirjoittaja tahtoo sanoa: koska Raamatun kuvaus on täydellisen objektiivinen ja kattava aineisto niihin tapahtumiin, joita siinä kuvataan, sitä tutkimalla voi saada selville totuuksia kysymyksistä, joihin kirjoittajat eivät edes tienneet vastaavansa. Raamattua lukemalla onkin selvitetty monenkirjavia asioita geologisista aikakausista oikean pallogrillin valintaan.

Fundamentalismi ja Raamatun ongelmat

Fundamentalisti kuitenkin kohtaa monenlaisia ongelmia lukiessaan Raamattua, sillä se ei vastaa sitä käsitystä, jonka fundamentalismi siitä antaa. Raamatusta on osoitettavissa valtavasti kohtia, joissa sekä sen sisäinen että ulkoinen yhtenäisyys vaikuttaa kyseenalaiselta.

Kaikkein selvimmät ristiriidat löytyvät evankeliumeita vertailemalla. Mitä kuului taivaasta Jeesuksen kastehetkellä? Matteuksen mukaan Jumala sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." Markuksen mukaan taivaasta kuuluneet sanat olivat osoitetut Jeesukselle: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt." Ero on toki mitätön, mutta tiukan fundamentalismin kannalta tuhoisa. Entä paransiko Jeesus kaksi sokeaa lähtiessään Jerikosta (Matt. 20:29–34) vai yhden tullessaan sinne (Luuk. 18:35–43)? Hieman toisenlainen ongelma on jakeessa Matt. 23:35, jossa mainitaan Sakarjan, Barakjan pojan tulleen tapetuksi temppelin esipihalla, vaikka oikeasti kyseessä oli Sakarja, Jojadan poika (1. Aik. 24:20). Evankeliumin kirjoittajalla on mennyt sekaisin Aikakirjojen Sakarja ja hänen kaimansa, joka kirjoitti Sakarjan kirjan.

Fundamentalistin täytyy turvautua monenlaisiin keinoihin tasapainon palauttamiseksi. Historian ja Raamatun yhteensopimattomuus on helppoa ratkaista pitämällä Raamattua joka tilanteessa luotettavampana lähteenä, joka kumoaa muut (tämä on osoittautunut monesti viisaaksi valinnaksi – monet Raamatun epähistoriallisina pidetyistä kertomuksista ovat viimeisten vuosikymmenien aikana osoittautuneet todeksi tutkimuksen edetessä). Sisäiset ristiriidat taas täytyy harmonisoida näkymättömiin luomalla vaivoin pystyssä pysyviä rakenteita – kuten esittämällä, että myös Sakarja Barakjan poika tapettiin kaimansa lailla temppelin esipihalla, vaikkei sitä Raamatussa kerrotakaan. Yleensä selitykset ristiriitojen harmonisoimiseksi ovat periaatteessa mahdollisia, mutta vaativat fundamentalistilta epätodennäköistä akrobatiaa.

Aivan perustavaa laatua oleva ongelma liittyy siihen uskomukseen, että Raamatun erehtymätön alkuteksti on Jumalan täydellinen sana. Ongelmana on vain, että tätä alkutekstiä ei ole säilynyt missään, vaan käytettävissämme on ainoastaan toisistaan suuresti poikkeavia kopioita. Uuden testamentin osalta tilanne on melko hyvä, koska tiedemiehet ovat tekstikriittisen työskentelyn avulla selvittäneet 99-prosenttisesti, millainen oli sen alkuperäinen muoto. Uuden testamentin kriittinen editio ei kuitenkaan vastaa mitään historiallista käsikirjoitusta, vaan on puhtaasti nykyaikainen rekonstruktio. Vanhan testamentin osalta tällaista laajamittaista työtä ei ole vielä tehty, vaan useimmat raamatunkäännökset perustuvat korruptoituneisiin hepreankielisiin versioihin (kuten vuoden 1933 suomennos ja Raamattu kansalle -käännös). Monilla sen kirjoilla on niin monimutkainen syntyhistoria, että on vaikea sanoa, mikä niiden vaiheista on "alkuteksti". Fundamentalismin usko erehtymättömään alkutekstiin on siis ongelmallinen, koska se kohdistuu täysin hypoteettiseen kokonaisuuteen.

Arvovalta takaisin Raamatulle

Fundamentalisti joutuu harmonisoimaan Raamattua, koska hän uskoo, että Jumala ei ole voinut inspiroida ristiriitaista, epähistoriallisia elementtejä sisältävää kirjaa. Tämä näkemys juontuu fundamentalismin modernistisesta objektiivisen tiedon vaatimuksesta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä ajatella, että Jumalan täytyisi noudattaa 1800-luvun tietokäsitystä – tällaiset rajoitteet tekevät Jumalasta suotta pienemmän kuin hän on. Jumala saa aivan hyvin inspiroida pyhiin kirjoituksiin ristiriitaista ja historiaa muuntavaa materiaalia, jos niin haluaa.

En missään tapauksessa väitä, että on yhdentekevää, onko Raamatun tekstien takana historiallista totuutta ja kuinka hyvin ne sitä vastaavat. Päinvastoin, kristinuskolta katoaa pohja jos Jumalan pelastusteot – Israelin historia sekä ennen kaikkea Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus – eivät ole koskaan tapahtuneet. En väitä myöskään, että Raamatussa olisi virheitä, vaan uskon, että kaikki sen ristiriidatkin ovat mukana tarkoituksella ja Jumalan inspiroimina. Väitän, että Raamattua ei tule arvioida 1800-luvulla keksityillä kriteereillä.

Raamatun rosojen hiominen ei ole kirjoitusten arvovallan kunnioittamista vaan sen yläpuolelle asettumista. Fundamentalistisista odotuksista tulee siis luopua, jotta Raamattu voisi puhutella. Koska Raamattu on Jumalan sanaa, sen ristiriidat tulee tunnustaa avoimesti ja kunnioittaa kaikkien sen sisältämien näkökulmien omaa ääntä yhdistelemättä niitä akrobaattiseksi hirviöksi. Raamatulle ei pidä esittää kysymyksiä, joihin sen tarkoitus ei ole vastata, vaan on pohdittava Pyhän Hengen ja Jumalalta saadun ymmärryksen valossa, mitä sen kirjoittajat ja Jumala tahtovat sen tekstien kautta sanoa. Raamattu ei ole raakadataa, josta etsitään objektiivista tietoa mitä triviaaleimmista seikoista, vaan väline, jonka kautta Pyhä Henki ohjaa ihmistä Jeesuksen Kristuksen yhteyteen.

Kommentit

  1. Tulin keväällä samansuuntaisiin tulemiin kun pyörittelin erehtymättömyyttä. Sinulla on tosin paremmin rajattu aihe - ja hyvin hallussa. Mielenkiintoisia näkemyksiä. Kiitokset.

    VastaaPoista
  2. Minä ajattelen, että jos Jumalan inspiroimassa Raamatussa on absoluuttisia ristiriitoja, se tekee Jumalasta valehtelijan, joka yhtäältä puhuu yhtä ja toisaalta toista. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että Jumalassa ei ole valhetta, ja että Raamatun sanoma on sopusointuinen kokonaisuus. Tästä lähtökohdasta olen lukenut Raamattua, pyrkinyt katsomaan laajalti monia samasta asiasta puhuvia Raamatunkohtia ja ajatellut, että Jumala ei valehtele, vaan näennäisesti ristiriitaisetkin kohdat voivat oikeasti olla harmoniassa. Raapustus-sivustolla on laaja vastine, jossa selvitellään lukuisia ristiriidoilta vaikuttavia Raamatun kohtia: http://raapustus.net/?id=111

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko Jumala sadisti? Kamppailuni helvettiopin kanssa

Harhaoppia on nyt myös podcast

Jumala ei ole kristitty