Luomiskertomus ei kerro luomisesta – sukellus heprealaiseen ontologiaan

Tämä teksti on toinen osa Raamatun ensimmäistä lukua käsittelevien bloggausten sarjassa. Genesiksen ensimmäistä lukua (jota kutsun epätarkasti ”luomiskertomukseksi”) tieteellisen maailmankuvan edelläkävijänä tarkastellut ensimmäinen osa ilmestyi peräti yhdeksän kuukautta sitten, eli uusien kirjoitelmien ilmaantumistiheys on täysin satunnainen. Tässä tekstissä käsittelen sitä, miten heprealainen käsitys olemassaolon luonteesta vaikuttaa luomiskertomuksen tulkintaan.

Luominen on olemassa olevaksi tekemistä. Se on prosessi, jonka kautta olemattomat kappaleet siirtyvät olemassaolon piiriin. Kaikki olennot, joiden olemassaolo on joskus alkanut, ovat luotuja, ja jokaisella olemattomalla olennolla on luoduksi tulemisen potentiaali. Luomista ei voi ymmärtää ilman oikeaa olemassaolon määritelmää, sillä ne kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Siksi on selvitettävä, millaista ontologiaa, käsitystä olemassaolosta, luomiskertomuksen kirjoittajat edustivat.

Materiaalinen vastaan funktionaalinen ontologia

Länsimaissa nykyään vallitsevaa käsitystä olemassaolosta nimitetään materiaaliseksi ontologiaksi. Se merkitsee, että kappaleen olemassaolo riippuu siitä, sijaitseeko se fyysisesti jossain. Vastaus siihen, onko vaikkapa Saharan autiomaata olemassa, saadaan kulttuurissamme selville käymällä katsomassa, näkyykö aavikon väitetyssä sijainnissa hiekkamerta. Tämä on meille niin itsestään selvää, että on vaikea hyväksyä, että olemassaolon voi ymmärtää jotenkin muutenkin. Vanhan testamentin eksegetiikan professorin John H. Waltonin mukaan luomiskertomus ja muut Raamatun vanhimmat osat nojautuvat Lähi-idässä vallinneeseen olemassaolokäsitykseen, joka poikkeaa täysin materiaalisesta ontologiastamme. Hän nimittää sitä funktionaaliseksi ontologiaksi.

Funktionaalisessa ontologiassa kappaleen olemassaoloa ei ratkaise se, onko se materiaalisesti olemassa, vaan onko sillä jokin funktio eli tehtävä. Vain ne asiat ovat olemassa, joilla on rooli osana suurempaa kokonaisuutta. Funktionaalisen ontologian näkökulmasta moni sellainen asia, joka meidän mielestämme on olemassa, on olematon. Jos muinaisessa Israelissa tuli kiistaa Saharan autiomaan olemassaolosta, asia ei ratkennut pelkästään sillä, että sen havaittiin fyysisesti sijaitsevan jossain. Koska Saharalla ei ole mitään virkaa eikä siitä ole mitään hyötyä kenellekään, sitä ei funktionaalisen ontologian näkökulmasta ollut olemassa. Toisaalta moni sellainen asia, joka materiaalisesta näkökulmasta ei ole olemassa, saattoi funktionaalisen ontologian varjossa olla aivan todellinen. Esimerkki tällaisesta on jumalat, jotka vaikuttivat monin tavoin ihmisten elämässä.

Tämä tarkoittaa, että luomiskertomuksen kirjoittaja tarkoitti luomisella, olemassaolon antamisella, aivan eri asiaa kuin me. Me miellämme, että luomisen hetkellä kappale ilmestyy tyhjästä ja on fyysisesti olemassa siitä eteenpäin. Sen sijaan muinaisten israelilaisten mukaan kappale saa luomisessa funktion ja roolin osana kokonaisuutta. Luominen on pohjimmiltaan tehtävänjakoa. Tehtävänjakoon sisältyi nimen antaminen luotavalle asialle ja sen asettaminen erilleen alkuperäisestä ympäristöstään. Kappale oli saattanut olla fyysisesti olemassa jo ennen luomistaan – kysymys materiaalisesta alkuperästä on vanhatestamentillisessa luomiskäsityksessä irrelevantti.

On suuri kiusaus käydä vastustamaan funktionaalista luomiskäsitystä osoittamalla luomiskertomuksesta kohtia, joissa Jumala näyttää luovan monia asioita materiaalisesti tyhjästä. Sellaiset vasta-argumentit ovat kuitenkin kehäpäätelmiä, sillä niissä oletetaan perustelematta materiaalinen ontologia Raamatun tekstin sisälle. Materiaalinen ontologia ei ole mitenkään oletusarvoinen tai neutraali käsitys olemassaolosta funktionaaliseen ontologiaan nähden. Jos se heijastetaan täysin toisenlaiseen ontologiaan nojautuvaan luomiskertomukseen, tulkinta vääristyy ja Raamatun avausluku ymmärretään väärin. Siksi on erittäin hyödyllistä lukea luomiskertomusta vaihteeksi funktionaalisen ontologian näkökulmasta.

Luomiskertomus päivä päivältä

Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun kuvaus luomisesta (hepr. בָּרָא, bara’) jakautuu kuuteen toisiaan seuraavaan päivään. Kolmena ensimmäisenä päivänä Jumala luo erilaisia tiloja (valo ja pimeys, taivas ja vedet, maa ja meri) ja kolmena viimeisenä asukkaita luomiinsa tiloihin (taivaankappaleet, linnut ja kalat, maaeläimet ja ihmiset). Lopuksi Jumala pitää lepopäivän, ja näin muodostuu heprealainen sunnuntaista lauantaihin ulottuva viikko. Seuraavaksi kommentoin jokaista luomispäivää yksitellen keskittyen siihen, löytyykö luontevampi tulkinta materiaalisesta vai funktionaalisesta luomiskäsityksestä.

·    Sunnuntai: jakeet 1:1–5
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. 3. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!"Ja valo tuli. 4. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5. ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.

Ensimmäinen jae ei kuvaa mitään yksittäistä tapahtumaa, vaan se on otsikko, joka tiivistää luomiskertomuksen sisällön. Varsinainen kertomus alkaa jakeesta 2. Toisin kuin olettaisi, lähtötilanne ei ole tyhjyys, vaan ennen luomista on materiaalisesti jo olemassa pimeys, syvyydet, vedet ja maa. Jälkimmäinen on tosin tohu wabohu. Ilmaus on suomennettu Kirkkoraamattuun on autioksi ja tyhjäksi, mutta alkukielen ilmaus viittaa pikemminkin kaaokseen ja epäjärjestykseen. Luomisen suunta ei ole siis tyhjyydestä materiaan vaan kaaoksesta järjestykseen, mikä on funktionaalisen luomiskäsityksen mukaista.

Kolmannessa jakeessa Jumala tekee ensimmäisen luomistekonsa, valon erottamisen pimeydestä. ”Valolla” ei tässä tarkoiteta valosäteilyä, vaan valoisaa aikaa päivästä, kuten jae 5 osoittaa. Valonsäteilyn täytyy ”materiaalisesti” olla jo olemassa. Luomisteko koostuu funktionaalisen luomiskäsityksen mukaisesti erottamisesta ja nimeämisestä. Ensimmäiselle luomispäivälle tekee selkeästi eniten oikeutta luomisen funktionaalinen tulkinta.

·    Maanantai: jakeet 1:6–8
6. Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan." 7. Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8. ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.

Toisena päivänä Jumala siirtää vettä paikasta toiseen, mikä tuo mieleen ensimmäisenä päivänä tapahtuneen valon erottamisen pimeydestä. Mitään uutta ei materiaalisessa mielessä luoda, ellei sitten ”kaartuvaa kantta” pidetä kirjaimellisena fyysisenä kappaleena. Maanantain luomistyössä Jumala antaa kaartuvalle kannelle tehtävän (erottamaan vedet toisistaan), nimen (Jumala nimitti kannen taivaaksi) ja jakaa sen avulla myös osalle vettä roolin kosmoksessa. Kyse on puhtaasti funktionaalisesta luomisesta.

·    Tiistai: jakeet 1:9–13
9. Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. 10. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 11. Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. 12. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

Kolmas päivä vaikuttaa tukevan materiaalista luomista, sillä siinä luodaan uusina asioina kasveja. Tarkempi jakeen 9 lukeminen kuitenkin osoittaa, että luomistapahtuma ei kohdistu kasveihin, vaan maahan. Ensiksi Jumala erottaa veden kamarasta, ja nimeää osapuolet mereksi ja maaksi. Toiseksi Jumala antaa maalle roolin kasvien tuottajana. Maa ei ole enää tohu wabohu, vaan sillä on uusi merkitys. Kolmantenakaan päivänä ei siis materiaalisesti luoda mitään, vaan asioiden siirteleminen paikasta toiseen ja tehtävien jakaminen jatkuu. Funktionaalisessa mielessä on luotu meri ja kasveja tuottava maa.

·    Keskiviikko: jakeet 1:14–19                                                 
14. Jumala sanoi: "Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. 15. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle." Ja niin tapahtui. 16. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. 17. Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, 18. hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 19. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.

Neljäntenä päivänä luodaan taivaankappaleet. Onko kyse materiaalisesta vai funktionaalisesta luomisesta? Auringon on täytynyt olla materiaalisesti olemassa jo ensimmäisenä päivänä, koska silloin luotiin siihen perustuva vuorokausirytmi. Myös edellisenä päivänä luotuja kasveja on vaikea ymmärtää ilman auringon lämpöä ja valoa. Taivaankappaleiden luomisessa onkin kyse funktionaalisesta luomisesta, sillä niille annetaan uusi tehtävä vuorokauden hallitsijoina ja ajan merkkeinä. Funktionaaliselle luomiselle tärkeää nimeämistä ei mainita taivaankappaleiden kohdalla, mikä selittyy edellisessä luomistekstissäni avaamallani kertomuksen uskonnollisella sanomalla.

·    Torstai: jakeet 1:20–23
20. Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla." 21. Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. 22. Hän siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä." 23. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.

Viidentenä päivänä luodaan vesieläimet ja linnut. Materiaalisen luomisen näkökulmasta kyse olisi eläinten ilmestymisestä tyhjyydestä, mutta funktionaalisen ontologian valossa jakeilla tarkoitetaan, että Jumala antaa niille tehtävän olla hedelmällisiä ja täyttää niille annetut alueet. Toisaalta luomistapahtuma kohdistuu myös vesiin ja ilmaan, joista tehdään elävien olentojen koteja.

·    Perjantai: jakeet 1:24–31
24. Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui. 25. Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

26. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." 27. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 28. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." 29. Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. 30. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit." Niin tapahtui. 31. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.

Kuudentena päivänä luodaan monta asiaa. Funktionaalisen luomisen teemat ovat vahvoina läsnä, vaikka onkin myönnettävä, etteivät nimeämisen ja erottamisen elementit ole ainakaan eksplisiittisesti mukana. Ensimmäinen luomisteko kohdistuu maahan, kuten kolmantenakin päivänä. Maa saa uuden funktion, nyt maaeläinten tuottajana. Toinen luomisteko kohdistuu ihmiseen, joka saa roolin Jumalan kuvana ja tehtävän täyttää maa ja ottaa se ja kaikki sen olennot valtaansa. Kolmas luomisteko kohdistuu kasveihin, jotka saavat tehtävän olla ihmisten ja eläinten ruokaa. Näin kaikki aiemmin luotu nivotaan yhdeksi kokonaisuudeksi funktioiden verkolla.

Ihmisen luomisessa pääpaino on funktionaalisessa luomisessa. Siinä voi nähdä silti myös materiaalisen puolen: kenties ihminen sai fyysisesti alkunsa samassa Jumalan teossa, jossa hän sai tehtävän maailmassa. Kysyn kuitenkin, onko mitään syytä olettaa näin? Niin ajan kulttuuri kuin luomisen aiemmat päivät tukevat funktionaalista tulkintaa, joten kallistun toistaiseksi samaan näkemykseen Waltonin kanssa: luomiskertomus ei ota kantaa ihmisen tai minkään muunkaan materiaaliseen alkuperään vaan jumalallisiin tehtäviin. Meidän ontologisesta näkökulmastamme ihminen on saattanut olla olemassa jo ennen kuudetta päivää, mutta funktionaalisesti ajateltuna hän tuli olevaksi vasta kun Jumala asetti hänet paikalleen.

·    Sapatti: jakeet 2:1–3
1. Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. 2. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. 3. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.

Kaikella maailmassa on nyt oma paikka, tehtävä ja rooli. Sunnuntain kaaos on muutettu lauantain harmoniaksi, ja Jumala saa levätä kosmisessa temppelissään seitsemäntenä päivänä, jolle ei tule iltaa. Pisteenä iin päälle seitsemäs päivä saa funktion pyhänä päivänä.

Lopuksi: Miten maailma sai syntynsä?

Funktionaalisen luomisen teoria on yksi tulkinta muiden joukossa, mutta pidän sitä pääosin perusteltuna. Esittelemäni tulkinnan mukaan luomiskertomus ei sisällä kuvausta siitä, miten maailma tai sen osat saivat fyysisesti alkunsa. Siinä kuvataan, miten kaikki luotiin sanan muinaisessa merkityksessä. Meidän kielenkäytössämme luomisella tarkoitetaan aivan eri asiaa, ja nykyaikaisessa mielessä luomiskertomuksessa ei kerrota luomisesta yhtään mitään.

Eikö Raamattu opetakaan, että Jumala on luonut maailman? Onko maailma yhtä ikuinen kuin Jumala, joka jossain vaiheessa kyllästyi kaoottiseen möykkyyn ja jalosti siitä funktionaalisen kokonaisuuden? Ei suinkaan. Vaikka Raamatun ensimmäisessä luvussa kysymykseen ei otettaisikaan kantaan, sisältävät pyhät kirjoitukset paljon muutakin tietoa luomisesta ja maailmasta. Raamatun kokonaisilmoituksen selkeä linja on se, että maailma on Jumalan varassa, joka yksin on ikuinen. Jumala on luonut maailman myös materiaalisesti, vaikkei hän olekaan katsonut tarpeelliseksi kertoa meille, miten hän sen teki. Se on jätetty ihmisten selvitettäväksi tieteen keinoin. Onkin jännittävää seurata, mitä tutkijat saavat selville Jumalan suurista teoista.