Harhaoppia

Olen edellisissä blogiteksteissäni pohtinut, mitä sana "Jumala" tarkoittaa. Tarkalleen ottaen olen kirjoittanut siitä, mitä Jumala ei ole:  mies ,  pienellä jiillä kirjoitettu jumala ,  kristitty ,  pisteidenla skija ,  konservatiivi  tai  henki lö . On aika laittaa suurin vaihde päälle ja kyseenalaistaa kaikki, mitä Jumalasta sanotaan. Ihmisten kielet ovat kehittyneet palvelemaan ihmiselämän tarpeita ja kuvaamaan ympäröivää maailmaa. Jumala taas on jotain täysin erilaista kuin mikään arjessa kohtaamamme. Hän on tuonpuoleinen, eli jotain aivan muuta kuin tämä maailma. Siksi ihmisten käsitykset, konseptit tai sanat eivät riitä kuvailemaan häntä. Ei edes sana "Jumala". Kaikki suuret teistiset uskonnot - juutalaisuus, kristinusko, islam ja hindulaisuus - ovat yhtä mieltä asiasta. Jumalan perimmäinen olemus jää lopullisesti käsittämättömäksi, sanoinkuvaamattomaksi ja tuntemattomaksi. Jumala on Jumala, mutta samalla ei ole. Hän on enemmän. Jumalasta puhu

Aiemmassa tekstissäni valitin haittaa, jota  Michelangelon maalaama  Aatamin luominen  on saanut aikaan. Se on kenties kuuluisin länsimaisen taiteen Jumalaa esittävä kuva ja vaikuttanut valtavasti siihen, millaisena Jumala nähdään.  Jos idän kristillisyydestä pitäisi etsiä vastine Michelangelon freskolle, olisi se 1400-luvulla eläneen venäläisen ikonitaiteilijan Andrei Rublevin  teos  Pyhä Kolminaisuus . Rublev tiesi, ettei Jumalaa voi kuvata, mutta hän päätti yrittää silti. Viikkojen rukouksen jälkeen hänellä välähti. Rublev päätti maalata Jumalan muotokuvaan jotain muuta kuin Jumalan: kolme enkeliä aterialla.   Lopputulos on teologisesti paljon viisaampi kuin  Aatamin luominen . Rublev tavoitti jotain, mikä Michelangelolta meni ohi: Jumala ei ole henkilö, vaan suhde. Rakkaus on suhde Kristinuskossa sana “Jumala” ei oikeastaan tarkoita persoonaa sanan tavanomaisessa merkityksessä. Moni mieltää Jumalan jossain korkeuksissa olevaksi henkilöksi, joka joskus puuttu

Aito avioliitto, rajat kiinni, pekonia vegaaneille, feminatsit voileipiä tekemään, koti, uskonto, isänmaa. Monelle “Jumala” merkitsee ideaa, jolla pidetään yllä perinteisiä rakenteita ja normeja. Tavallisesti ne hyödyttävät itseä jonkun muun kustannuksella. Yhteen Jumalaan vetoava uskonto on kätevä tapa ylläpitää valtarakenteita. Jos kaikkeuden herra on omalla puolella, ei tarvitse välittää, vaikka joku itkisikin tasa-arvon perään. Kun uskonto ja valtio liittoutuvat pitääkseen kummankin valta-aseman suurena, jälki on yleensä rumaa. Mikään poliittinen ideologia ei voi omia Jumalaa, mutta joskus tuntuu, että oikeistokonservatiivisuus lankeaa tähän kiusaukseen muita useammin. Tällainen konservatiivisuus on ahdistavaa. On hyviä konservatiivisia arvoja, mutta ongelmallista on niputtaa Jumala yhteen perinteisen suomalaisen tai eurooppalaisen elämänmallin kanssa. Valkoinen konservatiivinen Jumala on hyvä renki niille, jotka näyttävät häneltä ja huono isäntä muille. Juutalaisuu

Useimmat ihmiset eivät hyväksy itseään täysin. He yrittävät hankkia riittämisen tunnetta suorittamalla elämää kuin kartuttaisivat näkymätöntä pistesaldoa. Kunhan saavutan tavoitepainoni / pääsen hamuamaani opiskelupaikkaan / saan päivittäisen sometykkäysmääräni, minusta tuntuu että kelpaan. Kunnes ei enää tunnu. Nimitän tätä kaupankäyntiä pisteenlaskupeliksi. Jos pisteenlaskupelistä haluaa tehdä intensiivisemmän, siihen kannattaa lisätä Jumala. Niin syntyy uskonto. Uskonnossa Jumalalta saa pisteitä, jos tottelee käskyjä. Jumala hyväksyy minut, jos hylkään vanhan syntisen elämän, rukoilen tarpeeksi, uskon riittävän vahvasti tai hyväksyn oikeat opinkappaleet (mielellään kyseenalaistamatta). Kaikki tietävät, ettei pisteenlaskupeli oikeasti toimi. Se perustuu valheeseen. Suorittamalla ei voi saavuttaa syvää itsensä hyväksymistä. Siksi myöskään uskonto ei voi viedä ihmistä perille sillä polulla, jota pitkin se laittaa hänet kulkemaan. On pakko olla toinen keino. Jumala ei