Jumala ei ole Jumala (edes isolla j:llä)


Olen edellisissä blogiteksteissäni pohtinut, mitä sana "Jumala" tarkoittaa. Tarkalleen ottaen olen kirjoittanut siitä, mitä Jumala ei ole: miespienellä jiillä kirjoitettu jumalakristittypisteidenlaskijakonservatiivi tai henki. On aika laittaa suurin vaihde päälle ja kyseenalaistaa kaikki, mitä Jumalasta sanotaan.

Ihmisten kielet ovat kehittyneet palvelemaan ihmiselämän tarpeita ja kuvaamaan ympäröivää maailmaa. Jumala taas on jotain täysin erilaista kuin mikään arjessa kohtaamamme. Hän on tuonpuoleinen, eli jotain aivan muuta kuin tämä maailma. Siksi ihmisten käsitykset, konseptit tai sanat eivät riitä kuvailemaan häntä. Ei edes sana "Jumala".

Kaikki suuret teistiset uskonnot - juutalaisuus, kristinusko, islam ja hindulaisuus - ovat yhtä mieltä asiasta. Jumalan perimmäinen olemus jää lopullisesti käsittämättömäksi, sanoinkuvaamattomaksi ja tuntemattomaksi. Jumala on Jumala, mutta samalla ei ole. Hän on enemmän.


Jumalasta puhutaan suu kiinni

Ajattelutapaa kutsutaan apofaattiseksi teologiaksi. Apofaattisen teologian perusajatus on, että Jumalasta voidaan puhua vain vertauskuvilla. Oppilailleni minulla on tapana sanoa, että aina kun joku väittää jotakin Jumalasta, kannattaa kuvitella lauseen ympärille lainausmerkit.

Lause “Jumala on suuri” on totta, mutta vain vähän sinne päin totta. Sanasta “suuri” meille tulee väkisin mieleen maailmassa olevia suurikokoisia asioita, kuten norsuja, vuoria ja kaasuplaneettoja. Jumalan suuruus on jotain muuta. Mutta mitä, sitä meillä ei ole mitään keinoa käsittää. Jumala on vähän niin kuin suuri.

Apofaattisen teologian kannattajat sanovat, että ainoastaan negatiiviset väitteet Jumalasta voivat olla kirjaimellisesti totta. Sellaiset kuin "Jumala ei ole pieni" tai "Jumala ei ole paha". Myös väite "Jumala on kaikkivaltias" on kätketysti negatiivinen, sillä se merkitsee, että Jumala ei ole rajoittunut. 

Kristityistä erityisesti ortodoksit tykkäävät apofaattisesta teologiasta. Ortodoksisuudessa vaikuttavan näkemyksen mukaan Jumalan olemusta ei voi tuntea, vaan tietomme hänestä perustuu hänen teoissaan vaikuttaviin energioihin. Lännessä apofaattisuus on jäänyt harvojen mystikkojen jutuksi.

Apofaattisen teologian alkujuuret vilahtavat kymmenessä käskyssä. Ensimmäisessä käskyssä kielletään tekemästä Jumalasta kuvaa. Se liittyi muinaisen Israelin uskomukseen, jonka mukaan heidän jumalansa ei ollut samanlainen kuin muiden kansojen jumalat. 

Tällä oli vaikutuksia varhaisten juutalaisten uskonnollisiin tapoihin. Muut kansat säilyttivät temppeliensä perimmäisessä huoneessa eli kaikkeinpyhimmässä jumaliaan esittäviä patsaita. Juutalaisten temppelissä samalla paikalla oli pelkkä puinen laatikko. 

Myöhemmin laatikkokin meni hukkaan, minkä jälkeen kaikkeinpyhin oli vain tyhjä ja pimeä huone. Muinaiset juutalaiset olivat uskonnollisesti neroja. He ymmärsivät, että jos Jumalaa voidaan kuvailla taideteoksella, mielikuvilla tai sanoilla, hän on epäjumala.


Jumalapuhe kannattaa ottaa läpällä

Jumalasta pitää kuitenkin puhua myös suoraan. Uskontonörtit kutsuvat positiviista jumalapuhetta katafaattiseksi teologiaksi. Katafaattisuus on apofaattisen teologian vastakohta ja paras kaveri. Molempia tarvitaan, mutta niitä pitää osata tulkita suhteessa toisiinsa.

Jumalasta käytettyjen sanojen suhdetta Jumalaan itseensä voisi verrata vessan ja sen ovessa olevan WC-kyltin väliseen suhteeseen. Kyltti osoittaa vessan paikan, mutta ei itse ole vessa. Jos erehtyisi kohtelemaan kylttiä kuin vessaa, joutuisi kiusallisiin tilanteisiin ja siivouspuuhiin.

Puhe Jumalasta on kyltti, Jumala on itse asia. Sanoihin juuttumalla missaa sen todellisuuden, johon sanat viittaavat.




Toisaalta vessaa on vaikea löytää ilman kylttiä. Uskonnolliset väitteet, rituaalit, instituutiot, myytit ja opit voivat johtaa ihmistä kohti totuutta. Hänen haasteenaan on suhtautua niihin samanaikaisesti sekä vakavasti että enemmän tai vähemmän “läpällä”. Fundamentalistinen kiinni jääminen oppeihin ja väitelauseisiin ei kunnioita Jumalan sanoinkuvaamattomuutta.

Tämä on kristinuskon ydintä. Yksi sen keskeisimmistä opeista on usko Jeesukseen ainoana täydellisenä ilmoituksena Jumalasta. Jokainen väite Jumalasta, jonka perusta ei ole Jeesus Nasaretilainen ja hänen ristinsä, on kristitylle korkeintaan hyvä vitsi.

Siksi Raamattukaan ei varsinaisesti ole Jumalan sana. Jeesus on. Raamatun tehtävä on osoittaa kohti Jumalan Sanaa. Hän on persoona, eikä persoonaa voi tiivistää väittämiksi.

Johanneksen evankeliumin alussa ajatus tiivistetään sanoin: “Jumalaa ei kukaan ole nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala, on hänet ilmoittanut”.

Uskon kristinuskon perusväitteisiin Jumalasta, Jeesuksesta ja maailmasta. Olen vakuuttunut sekä historiallisesti että kokemuksellisesti siitä, että Jeesuksen hauta on tyhjä. Kuitenkin ajattelen, että totuus on paljon laajempi kuin kristinusko. Siihen sitoutuminen antaa minulle kahvan, josta kiinni pitämällä suhteeni perimmäiseen todellisuuteen kasvaa. 

Eroon Jumalan painolastista 

Joskus voi käydä niin, että aiemmin itselle tärkeät käsitykset Jumalasta eivät enää toimikaan. Uskova voi tajuta, että se kieli, jolla on tottunut puhumaan Jumalasta, kuulostaa hölynpölyltä. Kriisi voi johtaa uskon menettämiseen. 

Se on kuitenkin normaalia. Jumalakuva jää välillä pieneksi kuin pikkulapsen kengät kolmen kuukauden välein. Silloin hankitaan uudet.

Uskonkriisit ovat hyviä asioita. Ne ovat merkkejä siitä, että jotain uutta on edessä. Uutta viiniä ei voi laskea vanhoihin leileihin. Ateismin armolahja on yksi Pyhän Hengen tavoista johtaa kristittyä syvempään Jumalan tuntemiseen. 

Varhaisen kristinuskon erakot vetäytyivät autiomaahan kohtaamaan Jumalaa apofaattisesti
Rukouskin tuntuu joskus vähän tyhmältä. Silloin voi rukoilla apofaattisesti, ilman sanoja ja merkityksiä. Tällaisia kristillisen meditaation tapoja ovat esimerkiksi ortodoksimystikkojen kehittämä hesykasmi, jossa toistetaan Jeesuksen rukousta, uuskarismaattinen soaking in the spirit ja kristinuskoon alusta asti kuulunut kielillä puhuminen.

Jos ei kerta kaikkiaan pääse eroon sanan “Jumala” painolastista, siitä voi ottaa lomaa. Saattaa olla hyvä idea vaihtaa Jumalaan viittaavat perinteiset sanat hetkeksi toisiin ja katsoa mitä tapahtuu. Jumalan synonyymejä ovat esimerkiksi:

  • Ääretön
  • Ykseys
  • Toinen
  • Rakkaus
  • Olemassaolo
  • Tietoisuus
  • Hurmio
  • Hiljaisuus
  • Ei-mikään
  • Flow
  • Se, mikä antaa kaikelle sen mehun
  • Perimmäinen
  • Eskatologisen toivon syy
  • Kaikkeuden tanssi
  • Hän, joka näkee
  • Sisäänsulkeva
  • Jahve
  • Pyhä
  • Mysteeri
  • Käsittämätön
  • Kaiken lähde
  • Kaiken päämäärä
  • Isä
  • Poika
  • Pyhä Henki
  • Sinä.
__________________

Tämä teksti on negatiivisen teologian sarjan osa 7. Sarjan kaikki osat:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko Jumala sadisti? Kamppailuni helvettiopin kanssa

Harhaoppia on nyt myös podcast

Ehkä Jumala ei olekaan kaikkivaltias