Ehkä Jumala ei olekaan kaikkivaltias


Klassisen kristinuskon mukaan Jumalan voimalla ja vallalla ei ole rajoja. Hän voi luoda universumeita, jakaa meren tai laittaa aasin puhumaan. Jumala onnistuu kaikessa, mitä yrittää ja kykenee halutessaan rikkomaan vaikka fysiikan lait. Tätä sanotaan kaikkivaltiudeksi.

Ajatus Jumalan kaikkivaltiudesta sisältää ongelmia. Hauskin niistä on kaikkivaltiuden paradoksi. Siinä kysytään, voiko Jumala luoda niin ison kiven, ettei jaksa sitä itsekään nostaa? Pulma on helppo ratkaista, sillä se on vain näennäinen. Kristillisessä teologiassa kaikkivaltius ei tarkoita, että Jumala voisi tehdä loogisesti ristiriitaisia asioita. Sellaisia kuin nelikulmaisia ympyröitä, naimisissa olevia poikamiehiä tai kiviä, joita kaikkivaltias ei pysty nostamaan. Vastaus kaikkivaltiuden paradoksiin on siis ei.

Paljon vaikeampi kaikkivaltiuteen liittyvä arvoitus on pahan ongelma. Jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä? Koska kärsimyksen poistaminen vaikuttaa olevan loogisesti mahdollista, rakastavan ja kaikkivaltiaan Jumalan luulisi tekevän niin ilman muuta.

Pahan ongelma on tärkein argumentti ateismin puolesta. Uskonnonfilosofit ovat kuitenkin nykyään sitä mieltä, että Jumalan ja kärsimyksen olemassaolo eivät sinänsä ole ristiriidassa keskenään. Siitä, mikä tarkalleen ottaen on Jumalan syy hyväksyä kärsimys, on monia kilpailevia teorioita, joista osa on hyviä ja osa huonoja.

Joidenkin kristillisten teologien mukaan pahan ongelma perustuu virheelliseen käsitykseen Jumalasta. Mitä jos kirkko onkin erehtynyt kuvitellessaan Jumalan olevan kaikkivaltias?

Raamattu ja vaikeasti löydettävä kaikkivaltius

Ajatus Jumalan kaikkivaltiudesta on kuulunut kristinuskon oppiin sen alkuajoista asti. Joidenkin mielestä sen juuret eivät kuitenkaan ole Raamatussa vaan kreikkalaisessa filosofiassa. Raamatun teksteistä on nimittäin yllättävän hankala löytää yksiselitteistä tukea käsitykselle, ainakaan sen nykymuodossa.

Vanhan testamentin suomennoksissa sana kaikkivaltias on käännös sanaparille El Shaddai. El Shaddai on yksi Israelin Jumalasta käytetyistä nimistä, mutta alkujaan se lienee viitannut kanaanilaiseen El-jumalaan. Sen sananmukainen merkitys on todennäköisesti ”Vuorten El”, mutta muitakin tulkintoja on esitetty, kuten ”Jumala, jolla on rinnat”. Vaikka El Shaddain kääntämisellä kaikkivaltiaaksi onkin pitkät perinteet, se ei tutkimuksen valossa ole kovin onnistunut ratkaisu. El Shaddai ei tarkoita kaikkivaltiasta.
Uudesta testamentista kaikkivaltias Jumala löydetään 2. korinttilaiskirjeen 6. luvusta sekä muutaman kerran Johanneksen ilmestyksestä. Kreikankielinen kaikkivaltiaaksi käännetty sana on pantokrator. Se merkitsee kirjaimellisesti ”kaiken hallitsijaa”, sitä, että Jumala on kaikkein ylin auktoriteetti, jonka hallintaan kuuluu koko luomakunta.

Eikö se sitten tarkoita, että Jumala voi tehdä mitä vaan? Ei välttämättä. Tasavallan presidentti on koko Suomen hallitsija eli valtion pantokrator. Hän ei silti ole kaikkivaltias Suomeen liittyvissä asioissa – hän ei esimerkiksi voi rakentaa Suomeen uusia rautateitä ajatuksen voimalla. Uusi testamentti väittää yksiselitteisesti, että Jumala on korkein ja hallitsee kaikkea, mutta kaikkivaltiuden ymmärtäminen rajoittamattomana yliluonnollisena mahtina saattaa hyvinkin olla myöhempi innovaatio.

Ei pidä kuitenkaan mennä asioiden edelle ja julistaa kaikkivaltiutta epäraamatulliseksi opiksi. Raamattu ei ole systemaattisen teologian oppikirja tai luettelo asioista, joihin täytyy uskoa. Vaikka yksikään jae ei määrittelisi Jumalaa kaikkivaltiaaksi, hän voi olla sitä silti. Ei missään raamatunkohdassa esitetä kolminaisuusoppiakaan, mutta siitä huolimatta kristityn kannattaa ehdottomasti uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan.

Klassisen näkemyksen kannattajat (eli vähintään 95 % kristityistä) voivatkin vedota siihen, miten Raamattu kuvaa Jumalan tekoja. Kieltämättä maailman luomimen, Simsonin valtavat voimat ja Jeesuksen ylösnousemus vaikuttavat kaikkivaltiaan töiltä. Profeettojen suulla Jumala vakuuttaa, ettei mikään ole hänelle vaikeaa (Jer. 32:27). Jeesus menee vielä pidemmälle, ja kertoo, ettei mikään ole Jumalalle mahdotonta (Matt. 19:26).

Epäilykselle jää silti sijaa. Jokainen Raamattua tunteva tietää, ettei Jumalan valtaa korostavia tekstejä ole tarkoitus ymmärtää absoluuttisina metafyysisinä julistuksina. Vaikka Matteuksen evankeliumissa väitetään kaiken olevan mahdollista Jumalalle, Raamatun teksteissä kerrotaan monista asioista, joita Jumala ei voi tehdä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi valehtelu (Hepr. 6:18), kiusauksiin houkutelluksi tuleminen (Jaak. 1:14) ja itsensä kieltäminen (2. Tim. 2:13).

Tuomarien kirjan ensimmäisessä luvussa on hauska esimerkki kuvauksesta, jossa Jumalan valta esitetään rajallisena. Siellä kerrotaan, kuinka Jumala auttoi Juudan heimoa voittamaan sotia. Juudan miehet eivät kuitenkaan päihittäneet tasangon asukkaita, koska näillä oli raudoitettuja sotavaunuja (Tuom. 1:19). Onko Jumala puuvaunuja vahvempi, muttei ihan niin vahva kuin rautavaunut?

Raamattu on monitulkintainen. Se ei alistu odotuksiimme ja anna kiltisti varmoja vastauksia, vaan pakottaa painiskelemaan loputtomien kysymysten kanssa. Suurin vihje siitä, että oppia Jumalan kaikkivaltiudesta kannattaa arvioida uudelleen, ei löydykään mistään tietystä Raamatun kohdasta, vaan Jeesuksen elämästä.

Jumalan ristinmuotoinen valta

Kristinuskon perusväite on, että Jumala on ilmoittanut itsensä ihmiskunnalle Jeesuksen kautta. Kristityn jumalakäsityksen on tarkoitus olla linjassa Jeesuksen persoonan kanssa. Uskon, että jos tämä väite otetaan vakavasti, Jumalan kaikkivaltius alkaa näyttää erilaiselta.

Jeesus ei julistanut sanomaa kuolemanjälkeisestä elämästä taivaassa, vaan pian alkavasta Jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnan ymmärrettiin ajan juutalaisuudessa olevan tapa, jolla Jumalan hallinta ilmenisi. Erään käsityksen mukaan Jumalan valtakuntaa johtaisi messias-kuningas, jossa Jumalan hallinta henkilöityisi ja joka toisi viisaudellaan hänen hyvyytensä maailmaan.

Kristinuskon lähtökohtana on, että Jeesus Nasaretilainen on tämä kuningas. Se merkitsee, että jos tahdotaan etsiä Jumalan käsitys vallasta, kannattaa katsoa, miten Jeesus vaikutti. Koko Jeesuksen sanoma voidaankin nähdä vallan radikaalina uudelleenmäärittelynä. Jos Jumala todella on kaikkivaltias ja hänellä on maksimaalinen valta, hänen valtansa on sellaista valtaa kuin Jeesuksella.

Jeesuksen käyttämä valta käänsi nurinkurisesti ympäri ihmisten käsitykset vallasta. Jeesus ei hyväksynyt väkivallalla pakottamista, vaan käski seuraajansa tekemään vihollisilleen hyvää. Jeesus opetti, että jos haluaa johtaa muita, tulisi olla kaikkien palvelija. Jos tahtoo olla suurin, pitää tulla heikoimmaksi kaikista. Jeesuksen visiota Jumalan valtakunnasta sanotaankin joskus nurinkuriseksi valtakunnaksi.

Konkreettisimmin tämä sanoma tuli näkyviin siinä, kun Jeesus suostui kuolemaan vapaaehtoisesti vihollistensa ja ystäviensä puolesta ristillä. Evankeliumeissa ristiinnaulitseminen kuvataan hänen valtaistuimelle nousemisenaan ja Jumalan valtakunnan murtautumisena esiin.

Millaista Jumalan valta onkaan, siinä ei voi olla kysymys pakottamisesta. Siinä ei voi olla kysymys majesteetinomaisesta käskyttämisestä, vaan palvelemisesta. Jumalan valta ei voi olla ylhäältä päin sanelevaa, vaan alhaisuudesta käsin toimimista. Jos Jumala on kaikkivaltias, se ei voi tarkoittaa, että hän on superversio maallisesta diktaattorista, joka komentaa todellisuutta ja se tottelee. Sen täytyy tarkoittaa, että hänellä on mittaamattomasti ristinmuotoista nurinkurista valtaa.

Mutta voiko palvelemista ja uhrautumista pitää valtana? Ehdottomasti voi. Valtaa on nimittäin kahta eri lajia.

Vallan ensimmäinen muoto perustuu pakottamiseen ja väkivallan uhkaan. Kansalaiset tottelevat hallitsijaa, koska jos he eivät tekisi niin, poliisi heittäisi heidät telkien taakse. Tällainen ykköstyypin valta on tehokasta, kun halutaan nopeasti muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Silloin alamaisten motiivi totella ei kuitenkaan tule heistä itsestään vaan ulkoisesta pakosta.

Vallan toinen muoto on vaikutusvaltaa, joka perustuu sisäisen motivaation herättämiseen joukossa ihmisiä. Tällaista valtaa käyttävät esimerkiksi hyvät vanhemmat, jotka omalla esimerkillään opettavat lapselleen koko elämän ajan kantavia arvoja tai urheilusankarit, jotka kannustavat esimerkillään terveisiin elämäntapoihin. Se ei perustu pakottamiseen. Pakottamalla muutetaan käytöstä, mutta rakkaus ja palveleminen voi muuttaa sydämiä. Sydänten muutos taas muuttaa kulttuureja. Sellainen valta ei ole ehkä niin näyttävää tai nopeaa, mutta saa aikaan kestävämpää muutosta.

Jeesus käytti sellaista valtaa. Hän ei pakottanut ihmisiä, vaan uhrasi itsensä muiden hyväksi. Ristin vaikutus maailmanhistoriaan on ollut paljon syvempi kuin yhdenkään tyrannin tai sotapäällikön. Jos Jeesuksen esimerkki ja sanoma otetaan todesta, siitä seuraa, että meidän määritelmämme vallalle on pahasti virheellinen. Ja kun kuvittelemme Jumalan kosmiseksi velhoksi, joka pakottaa luomakuntaa toimimaan hänen sanansa mukaan, olemmeko unohtaneet, millaisena Jumalan valta näkyy Jeesuksen elämässä?

Mitä Jumala sitten voi tehdä?

Kenties Jumalaa voi kuin voikin pitää kaikkivaltiaana, kunhan ensin annamme ristin määritellä sen, mitä valta on. Miten tällainen kaikkivaltius sitten eroaa perinteisestä jumalakäsityksestä? Niin sanotutssa avoimessa ja relationaalisessa teologiassa (open and relational theology) pyritään muotoilemaan mahdollisimman hyvä vastaus kysymykseen.

Yhden version avoimesta ja relationaalisesta teologiasta on esitellyt kristinuskon wesleylaista haaraa edustava teologi Thomas J. Oord. Hän on muotoillut teoriansa Jumalan vallasta teoksissaan The Uncontrolling Love of God (2015) ja God Can’t (2019). Oordin mukaan Jumala on kaikkivaltias, muttei silti voi pakottaa ketään tai mitään tekemään yhtään mitään.


Oord lähtee liikkeelle siitä Raamatun opetuksesta, että Jumala on rakkaus. Jumalan nimittäminen rakkaudeksi ei tarkoita pelkästään sitä, että hän on rakastava, vaan sitä että rakkaus on hänen koko olemassaolonsa ydin. Kaikki Jumalassa on alisteista rakkaudelle ja perustuu rakkauteen.

Rakkautta voi olla olemassa vain, jos on vapautta. Ketään ei ole milloinkaan onnistuttu pakottamaan rakastamaan. Se ei ole mahdollista, koska pakko tappaa rakkauden. Rakkaussuhde kukoistaa vain silloin, jos sen osapuolet voisivat valita olla rakastamatta. Oordin mielestä tästä seuraa, se että Jumalan, joka on rakkaus, ei yksinkertaisesti ole mahdollista koskaan pakottaa ketään tekemään mitään. Sillä hetkellä, kun Jumala pakottaisi jotakuta, hän lakkaisi olemasta rakkaus. Se taas ei ole mahdollista, sillä Jumala ei voi kieltää itseään.

Oord menee vielä pidemmälle. Sen lisäksi, että Jumala ei pysty pakottamaan tietoisia olentoja, hän ei voi kontrolloida myöskään elotonta materiaa. Oordin näkemyksessä Jumala ei voi pakottaa edes yhtä ainoaa atomia toimimaan hänen tahtonsa mukaan. Jos Jumala rajoittaisi materiaalista maailmaa, ei ihmisenkään vapaus olisi mahdollista. Tämä johtuu siitä, että me koostumme atomeista, joiden toiminnasta myös tietoisuutemme ja vapaa tahtomme vaikuttaa nousevan. Kaikella materialla täytyy olla aitoa vapautta, joita Jumala ei voi sorkkia.

On vaikea sanoa, millaista materian vapaus sitten olisi, tiedämmehän universumista vielä varsin vähän. Yksi esimerkki Jumalan universumille lahjoittamasta vapaudesta saattaa olla atomia pienempien hiukkasten ennustamattomat kvanttitason tapahtumat.

Jos Oord on oikeassa, onko Jumalasta yhtään mihinkään? Jos hän ei voi kontrolloida pienintäkään hiekanjyvää, mitä ihmettä hän sitten voi tehdä?

Oordin mukaan Jumalalla on enemmän valtaa universumiin kuin kenelläkään muulla. Hänen valtansa ei kuitenkaan ole määräysvaltaa, vaan rakkauteen ja uhrautumiseen perustuvaa valtaa. Sellaista, mikä ilmeni Kristuksessa ristillä.

Jumala työskentelee jokaisessa hiukkasessa, atomissa ja persoonassa kutsuen ja houkutellen niitä yhteistyöhön hänen kanssaan. Joskus luomakunta toimii yhteistyössä Jumalan kanssa ja joskus ei. Siksi esimerkiksi ihmeparanemiset ovat epäjohdonmukaisia, väittää Oord. Se, paraneeko joku vai ei, ei ole yksin Jumalan käsissä. Siihen vaikuttaa lukematon määrä eri asioita, kuten mikrobit, fysiikan lait ja lääketieteen ammattilaiset. Jumala ei voi polkea yhdenkään tahon vapautta.

Tämä tuo Oordin mukaan mielekkyyttä rukoukseen. Jos Jumala on perinteisellä tavalla kaikkivaltias ja tekee mitä lystää, herää kysymys, miksi kenenkään puolesta pitäisi rukoilla? Oordilaisessa teologiassa rukouksen merkitys on osallistumista omalla vapaudella Jumalan työhön tässä maailmassa. Jollain mystisellä tavalla se voi edesauttaa materian (vähintäänkin rukoilijan aivojen) toimimista yhteistyössä Jumalan kanssa.

En usko, että Oord on täysin oikeassa. Näin iso irtiotto kristillisestä traditionaalisesta jumalakäsityksestä epäilyttää minua. En ymmärrä, mitä ihmettä tarkoittaa, että Jumala yrittää houkutella hiukkasia yhteistyöhön kanssaan. Toisaalta mitä voin odottaa, kun kukaan ihminen ei ymmärrä (vielä) kvanttimekaniikkaa. En ole myöskään varma, saadaanko Jeesuksen ylösnousemusta tai hänen suorittamiaan eksorkismeja istumaan malliin ilman teologista telinevoimistelua.

Lisäksi Oordin näkemystä voidaan vääristää sielunhoidollisesti tuhoisiin tarkoituksiin - ”et ole parantunut koska et ole suostunut tarpeeksi yhteistyöhön Jumalan kanssa rukoilemalla tai uskomalla tarpeeksi”. Helluntailaisena olen nähnyt, kuinka ihmisiä satutetaan tällaisella kieroutuneella järkeilyllä.

Oikein ymmärrettynä Oordin teoria ei tietenkään oikeuta hengellistä väkivaltaa. Päinvastoin se siirtää vastuuta atomeille, luonnonlaeille ja muille elottomille tahoille, mikä voi vapauttaa oman riittämättömyyden taakasta. Puutteista huolimatta minulla on tutina, että Oordin teoriassa tavoitetaan jotain todellista Jumalan ristinmuotoisesta vallasta, minkä perinteisempi käsitys on hukannut.

El Shaddai, pahan ongelma ja toivo

Jos Jumalan valta ei ole absoluuttista kaikkivaltiaan määräysvaltaa, vaan ristinmuotoista vaikuttamista, joka ei ylitä yhdenkään atomin vapautta, pahan ongelma näkyy eri valossa. Jumala haluaisi poistaa kärsimyksen maailmasta, mutta hän ei yksinkertaisesti kykene siihen. Hän ei voi rajoittaa universumin vapautta. Hän kuitenkin taistelee aktiivisesti sitä vastaan ja kutsuu meitä mukaan tuomaan hyvyyttä esiin maailmasta.

Kristinuskon mukaan kaikki muuttuu lopulta hyväksi. Jumala on Jeesuksen ristillä voittanut pahuuden vallat ja sinetöinyt niiden kohtalon. Kaikki paha kukistetaan vielä ja maailmankaikkeudesta tulee sellainen, jollaiseksi se tarkoitettiin. Mutta jos Jumala ei pystykään kontrolloimaan todellisuutta, mitä vakuuksia tästä toivosta on?

Toivo ei katoa. Kristitty voi luottaa Jumalan viisauteen. Jumala, joka on äärettömän viisas, jolla on äärettömästi ristinmuotoista vaikutusvaltaa ja joka on luonut maailman ja tietää, miten se toimii, löytää sataprosenttisen varmasti tien tarkoitustensa toteuttamiseen. Sille joka uskoo, Jeesuksen ylösnousemus kertoo homman olevan varmoissa käsissä.

Minulla ei ole mitään hajua siitä, mikä näkemys on oikeassa. Onko Jumala kaikkivaltias vai ei? Työhypoteesina arvaan, että Jumala on kaikkivaltias (aivan kuten apostolinen uskontunnustus kristittyä velvoittaa tunnustamaan), mutta ei perinteisesti ymmärretyllä tavalla, sillä klassinen käsitys ei ota kyllin vakavasti Jeesuksen toteuttamaa vallan dekonstruktiota. Nytkähdys Oordin suuntaan olisi varmaankin fiksu. Oli miten oli, tulevaisuus ei huolestuta.

Kommentit

  1. "Rakkautta voi olla olemassa vain, jos on vapautta. Ketään ei ole milloinkaan onnistuttu pakottamaan rakastamaan. Se ei ole mahdollista, koska pakko tappaa rakkauden. Rakkaussuhde kukoistaa vain silloin, jos sen osapuolet voisivat valita olla rakastamatta. Oordin mielestä tästä seuraa, se että Jumalan, joka on rakkaus, ei yksinkertaisesti ole mahdollista koskaan pakottaa ketään tekemään mitään. Sillä hetkellä, kun Jumala pakottaisi jotakuta, hän lakkaisi olemasta rakkaus. Se taas ei ole mahdollista, sillä Jumala ei voi kieltää itseään."

    Tämä on aika suosittu värssy armeniolaisten piirissä. Siinä Jumalan ja ihmisen suhde nähdään jotakuinkin verrannollisena kahden aikuisen ihmisen keskinäiseen suhteeseen. Ikään kuin ihminen suhteessa Jumalaan on Jumalan kanssa suurin piirtein samalla tasolla älyltään, elämänpiiriltään, elämänkokemukseltaan, moraalisilta kyvyiltään ja henkisiltä resursseiltaan. Ja että perusasetuksissa vallitsee tällainen rakastaa/ei rakastaa -asetelma. Ihan heti ei tule mieleen Raametulle vieraampaa näkemystä. Paavali olisi ollut ymmällään moisesta visiosta. Ehkä jopa hieman v*******ntunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä esille nostamasi tapa lähestyä Jumalaa kuin hän olisi olio olioiden joukossa ja yhtäläisyysmerkkien vetäminen jumalasuhteen ja ihmissuhteiden välille on mielestäni hyvä syy suhtautua avoimeen ja relationaaliseen teologiaan varauksella. Tykkään klassisen teismin otteesta, jossa Jumalan attribuutit nähdään maksimissaan analogisina meidän kokemuspiirimme asioiden kanssa. Jumalasta puhuttaessa on pidettävä mukana suuri epistemologinen nöyryys.

      Avoimet ja relationaaliset sanovat tähän takaisin, että jotta lause "Jumala on rakkaus" voi olla millään tavalla merkityksellinen ja välittää jotain totuutta Jumalan luonnosta, täytyy hänen rakkautensa olla tunnistettavissa rakkaudeksi. Tämäkin vakuuttaa minua, ja siksi pidän ihan perusteltuna sitä, että moraalista älyä sovelletaan Jumalan attribuuttien etsimisessä, ainakin jos trinitaarisesti uskotaan, että juuri rakkaus on Jumalan ydinolemus.

      Poista
    2. Kyllä. Kun Jumalan hahmottaa mielessään täydellisen rakastavana Isänä, joka rakastaa kaikkia lapsiaan (= koko ihmiskuntaa) loputtoman kärsivällisesti ja ymmärtäen, henkilöön katsomatta, silloin rakkaus-sana saa sisältöä ja tuo turvallisudentunnetta. (Ja vapaus-sana saa sisältöä siinä merkityksessä, että lapsi kokee aitoa vapautta lapsena ainoastaan täydellisen rakastavan Isän luomassa ilmapiirissä, ei muulloin, koska epätäydellinen rakkaus, jossa on reunaehtoja, ei karkota kaikkea pelkoa, ja vähäinenkin pelko (onko olemassa VÄHÄISTÄ pelkoa?) rajoittaa aina vapautta).

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko Jumala sadisti? Kamppailuni helvettiopin kanssa

Harhaoppia on nyt myös podcast