Onko Jumala todella sanonut..? Kuuluisia jakeita, joita ei ole Raamatussa

Raamattu on maailman myydyin kirja ja löytyy lähes jokaisen suomalaisperheen kirjahyllystä. Siitä huolimatta sen sisällöstä liikkuu lähinnä huhupuheita ja väärinkäsityksiä. Moni usein siteerattu raamatunkohta ei todellisuudessa ole peräisin kirjojen Kirjasta, vaan milloin vanhasta virrestä, milloin kreikkalaisesta mytologiasta ja milloin tv:n hittisarjasta. Tähän olen koonnut eräitä kuuluisia lauseita ja mielikuvia, joita ei mittavista kaivauksista huolimatta ole vielä onnistuttu löytämään Raamatun sivuilta.

Varsinkin Pohjois-Amerikassa yleinen ”Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itseään” on motivoinut ihmisiä toimimaan omaksi parhaakseen jo jokusen vuosisadan, mutta oikea Raamattu opettaa päinvastaista: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.” (Room. 5:6)  Eräs toinen elämän heitellessä lohkaistu lause on ”Tutkimattomat ovat Herran tiet.” Varmasti ovat, mutta Raamatun kansien välistä ei lausetta löydy. Hyvin läheinen esikuva sloganille kyllä löytyy: ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä!” (Room. 11:33-34) Asiayhteydessään jae on armollisen Jumalan ylistystä, eikä epätoivoista päivittelyä, jollaisena sitä usein käytetään. ”Raha on kaiken pahan alku ja juuri”, väitetään joskus Raamatun opettavan, mutta 1. Timoteuskirjeen mukaan ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.” Raha itsessään on Raamatun mukaan neutraalia.

Joskus samoilla sanoilla voidaan tarkoittaa aivan eri asioita. ”Älä tuomitse” toimii kätevänä hiljentäjänä, jos oma elämäntyyli joutuu paheksutuksi. Jeesus ei koskaan tuominnut kenenkään elämäntapaa, sanotaan, ja muistutetaan siitä tapauksesta, kun hän päästi avionrikkojanaisen kivityksen uhasta. Jos avataan Raamattu ja luetaan tarina aivan oikeasti, nähdään, että Jeesus tuomitsi naisen teot synniksi, vaikka antoikin tälle anteeksi. (Joh. 8:11) Totta puhuen, Jeesus tosiaan sanoo Raamatussa ”älkää tuomitko”, mutta tarkoittaa sillä aivan eri asiaa kuin yleensä luullaan: konteksti tuomitsee tekopyhän tuomitsemisen eikä tuomitsemista sinänsä. (Matt. 7:1-) Jeesus päinvastoin käski opetuslapsiaan tuomitsemaan. (Joh. 7:24) Jos oma elämä tuleekin tuomituksi synnilliseksi, voi onneksi vedota siihen, että ”Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi.” Raamattu tosin opettaa että vain Jeesuksen uskolla tullaan vanhurskaaksi (Gal 3:22).

Rakasta syntistä, älä syntiä”, on kuuluisa etenkin uskovien yhteisöissä elävä haamujae. Epäilemättä Jeesus olisi samaa mieltä tuon kauniin lauseen kanssa, mutta Raamatussa sitä ei ole. Luterilaiset rakastavat iskulausetta ”Yksin uskosta”, jota ei Uudesta testamentista löydä, vaikka Luther tämän henkilökohtaisen mottonsa Raamattuunsa käänsikin. Helluntailaiset eivät jää Pekkaa pahemmaksi: Pyhän Hengen baarimikkojen kannattaisi lukea Raamattuaan tarkemmin ja huomata, ettei Ef. 5:18 kuulu ”Älkää juopuko viinistä, vaan Pyhästä Hengestä.” Kysymyksessä kasteen ja uskon keskinäisestä järjestyksestä vedotaan usein kohtaan ”joka uskoo ja kastetaan, pelastuu”, vaikka Mark. 16:16 sanoo alkukielellä todellisuudessa ”Joka uskoo ja on kastettu, pelastuu”, eikä ota kantaa siihen, kumman pitää tulla ensin. Raamatun kerrotaan opettavan Saatanan olleen ennen lankeemustaan nimeltään Lucifer, mikä Raamatussa ei kylläkään satu silmään, vaikka sitä lukisi kuin piru. Pysyäksemme helvetillisissä asioissa huomautettakoon, että yleisen harhaluulon vastaisesti Johanneksen ilmestys ei mainitse sanallakaan antikristusta.

Tunnettuihin kertomuksiin on tapana lukea mukaan asioita, joita niissä ei ole. Jouluevankeliumissa ei ole aasia, lampaita, tähteä tai tallia, vaikka jokainen ne sinne kuvitteleekin. Matteuksen evankeliumi ei opeta, että Jeesukselle lahjoja tuoneita tietäjiä olisi ollut kolme – vielä vähemmän, että he olisivat olleet ”kolme kuningasta” ja tulleet ”seimen” luokse katsomaan ”vastasyntynyttä.” Lapsille opetetaan pyhäkoulussa, että Jumala on hyvä paimen, joka jättää sata lammasta ja etsii yhden kadonneen. Raamatun versiossa sadan lampaan tapauksesta ei paimenta mainita, ja 99 lammastaan vuorille jättävä suurtilallinen ei suinkaan ole Jumala, vaan fariseus. (Luuk. 15:2-7) Vanhan testamentin mukaan Joonaa ei hotkaissut ”valas” vaan ”suuri kala”. (Joona 2:1) Evoluutiota vastustetaan luomiskertomuksen nojalla, sillä Raamatun mukaan Jumala loi elämän tyhjästä eikä luonnon prosessien kautta: eläimet ensin, sitten kuudentena päivänä Adam  ja joskus myöhemmin Eeva. 1.Moos. ensimmäisessä luvussa Jumala kuitenkin sanoo kuudentena päivänä "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit.” Kolmea jaetta myöhemmin Jumala luo sekä miehen että naisen, samana päivänä maaeläinten kanssa.

Jos osaa kymmeniä kertoja lukemansa tekstin lähes ulkoa, oma mielikuva ottaa helposti vallan. On vaikea erottaa sitä, mitä todella on kirjoitettu siitä, mikä on vain omaa keksintöä. Raamattua on pyrittävä lukemaan aina kuin ensimmäistä kertaa, ilman odotuksia. Vaikkei se olekaan mahdollista, eräiden niksien avulla voi huiputtaa itseään luulemaan lukevansa uutta kirjaa: eri käännösten käyttäminen, vieraskielisen Raamatun hankkiminen, peilin kautta tai ylösalaisin lukeminen… Jos elää vain omien mielikuviensa varassa, moni huikea Sanan aarre jää löytymättä ja pahimmillaan kuva Jumalasta vääristyy.

P.S. Otsikkona oleva  repliikki 1. Moos 3:1:stä otetaan usein esille, kun halutaan leimata vastapuoli paratiisin käärmeen vertaiseksi Jumalan käskyjen kyseenalaistajaksi. Mutta tekeekö käärme jakeessa todella niin?

Kommentit

  1. Tää teksti on kyllä mun lemppari näistä :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä, oivaltava kirjoitus :) Lainasin siitä pätkän blogiini vastaukseksi itselleni tulleeseen kyselyyn (ja laitoin linkin blogiisi). Kiitos!!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumala ei ole kristitty

Jos luomiskertomus ei ole historiallista faktaa, niin mitä sitten?

Onko Jumala sadisti? Kamppailuni helvettiopin kanssa