Ehkä Jumala ei rangaissutkaan Jeesusta puolestamme

Nettimeemissä Jeesus koputtaa oveen ja sanoo: “Päästä minut sisään, minun pitää pelastaa sinut”. “Miltä minut pitäisi pelastaa?” kysyy ääni oven takaa. “Siltä mitä teen sinulle, jos et päästä minua sisään”, vastaa Jeesus.

Hupailudialogi on kiusallisen lähellä monen kristityn käsitystä siitä, mistä pelastuksessa on kysymys. Jumalan täytyy rangaista ihmisiä heidän synneistään, mutta onneksi Jeesus voi pelastaa heidät.

Meemi ei kerro sitä, mitä Jeesus on tehnyt mahdollistaakseen pelastuksen. Yleisen käsityksen mukaan Jeesus oli viaton uhri, joka ristillä kärsi Jumalan vihan syntiä kohtaan. Hän kärsi puolestamme sen rangaistuksen, jonka me olisimme ansainneet, ja siksi voimme saada synnit anteeksi uskomalla häneen.

Tällaista käsitystä Jeesuksen kuoleman merkityksestä kutsutaan englannin kielessä nimellä penal substitution. Sille ei ole vakiintunutta suomennosta, mutta se voidaan kääntää vaikka sijaisrangaistusteoriaksi.

Teoriasta on monenlaisia muotoja, ja sen hienostuneet versiot kiertävät hupikuvan kritiikin. Sijaisrangaistusteorian ydinväite on, että Jeesuksen ristinkuolemassa oli kysymys Jumalan oikeudenmukaisuuden tyydyttämisestä. Jeesus otti vastaan Jumalan vihan puolestamme, niin ettei Jumalan tarvitse rangaista meitä synneistämme. Tämä tekee anteeksiannosta mahdollista.

Monelle kristinuskon ilosanoma on yhtä kuin sijaisrangaistusteoria. Se on myös monella ihmisellä osasyy siihen, etteivät he pysty uskomaan. Ajatus Jumalasta, joka ei pysty antamaan anteeksi ilman viattomaan kohdistuvaa väkivaltaa, tuntuu vastenmieliseltä. Tässä tekstissä käsittelen sijaisrangaistusteorian moraalisia ongelmia ja esitän väitteen, ettei kristityn tarvitse uskoa siihen.

Viattoman rankaisemisen kyseenalainen moraali

Ilmeisin sijaisrangaistusteorian aiheuttama kysymys on, että miten viattoman rankaiseminen voisi olla oikeudenmukaista. Arkimoraalin mukaan syyttömän rankaiseminen on kaikkea muuta kuin eettisesti oikein. On vaikea ymmärtää, miten täydellisen hyvän Jumalan oikeustaju voisi siihen tyytyä.

Täysin vailla inhimillisiä vertailukohtia viattoman rankaiseminen syyllisen sijaan ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi lääkäri voi joutua vastuuseen hoitajan tekemästä virheestä. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvää, että ihmiskunnan synti Jumalaa vastaan muistuttaisi tällaisia esimerkkejä niin paljon, että niiden vertaaminen toisiinsa olisi mielekästä.

Syvempi ongelma on se kuva, jonka sijaisrangaistusteoria piirtää Jumalasta. Sen mukaan hän ei voi oikeudenmukaisuutensa takia antaa anteeksi ilman verenvuodatusta. Mutta antaako hän siinä tapauksessa mitään anteeksi? Eikö anteeksianto ole juuri kostosta ja rangaistuksesta pidättäytymistä? Jos vajavaiset ihmisetkin osaavat antaa anteeksi ilmaiseksi, miksi Jumala vaatisi sen hintana väkivaltaa?

Sijaisrangaistusteoria asettaa väkivallan todellisuuden perimmäiseen ytimeen ikuiseksi osaksi universumin moraalista järjestystä. Eikä väkivalta ole vain yksi mahdollinen keino toteuttaa oikeutta. Se on välttämätön edellytys, jotta armoa voisi olla. Jumalan olisi teorian mukaan moraalisesti väärin pidättäytyä väkivallasta.

Tästä huolimatta pidämme barbaarisina sellaisia oikeusjärjestelmiä, joissa rangaistaan kidutuksella ja kuolemalla. Olemme iloisia siitä, että oma yhteiskuntamme on siirtynyt inhimillisempiin rangaistuksiin, jotka tähtäävät rikoksen tekijän kuntouttamiseen. Jos sijaisrangaistusteoria on totta, ilo perustuu virheeseen, sillä tottahan Jumalan tapa toimia on moraalisesti kaikkein paras.

Entistä synkempiä sävyjä jumalakuva saa, kun sijaisrangaistusteoriaa lähestytään sen Johanneksen väitteen näkökulmasta, että “Jumala on rakkaus”. Jos kaikessa inhimillisessä rakkaudessa on kysymys pohjimmiltaan Jumalan olemuksen heijastamisesta, sijaisrangaistusteoria opettaa, että omaisten pahoinpiteleminen ei ole poissuljettu vaihtoehto rakastavassa suhteessa. Eräät sijaisrangaistusteorian kriitikot ovatkin nimittäneet käsitystä raflaavasti kosmiseksi lapsen pahoinpitelyksi.

Taustalla oleva väite väkivallan ylivertaisuudesta vaikuttaa kuitenkin pettävän Jeesuksen opetukset. Hänen mukaansa Jumalan valtakunnassa ei kosteta silmää silmästä vaan käännetään toinen poski ja rakastetaan vihollista.

Teorian jumalakuva ei ole kovin kaukana muinaisten kanaanilaisten palvomasta Molok-jumalasta, joka vaati lapsiuhreja vihansa tyynnyttämiseksi. Vanhassa testamentissa Jahve kieltää Molokin palvonnan ankarasti. Kumpaa jumalaa sijaisrangaistusteoriassa palvotaan?

Evankeliumi ei ole yhtä kuin sijaisrangaistus

Monelle kristitylle sijaisrangaistusteorian kritisoiminen on ahdistavaa ja ajatuksenakin mahdoton. Sen kyseenalaistaminenhan tarkoittaisi kristinuskon ydinsanoman kieltämistä.

Se, että Jeesus kärsi Jumalan rangaistuksen puolestamme, ei kuitenkaan ole kristinuskon ydinsanoma. Millä perusteella? Koska sijaisrangaistusteoria keksittiin vasta yli 1000 vuotta kristinuskon synnyn jälkeen.

Useimpien tutkijoiden mukaan teoria alkoi kehittyä, kun 1000-luvulla elänyt teologi Anselm Canterburylainen esitti, että synti on ihmiskunnan rikos Jumalaa vastaan. Jeesus maksoi kuolemallaan ihmiskunnan hyvityksen Jumalalle. Innoituksen Anselm saattoi saada keskiaikaisesta feodaalijärjestelmästä, jossa kartanonherran kunnian loukkaaminen kuului hyvittää määrätyillä korvauksilla.

Anselm Canterburylainen

1500-luvulla uskonpuhdistajat Luther ja Calvin kehittivät Anselmin ajatusta eteenpäin. Heidän käsissään ajatus hyvityksestä alkoi vaihtua rangaistukseksi, mutta Anselmin tuumailujen perusrakenne pysyi ennallaan. Jeesus kärsi ristillä sen, minkä me olisimme ansainneet. Uskonpuhdistajien seuraajat kehittivät näistä aihioista nykyisenkaltaisen sijaisrangaistusteorian.

Niin kuin teoria-sanasta voi päätellä, tämä on vain yksi kristinuskon erilaisista sovituskäsityksistä. Kristillinen oppi hyväksyy monet eri näkemykset siitä, millä tavalla Jeesuksen kuolema laittoi Jumalan ja ihmisten välit kuntoon. Monille sijaisrangaistusteoria on ainoa versio evankeliumista, mihin he ovat koskaan törmänneet. Siksi muiden vaihtoehtojen olemassaolo voi yllättää.

On hyvä huomata, että vaikka sijaisrangaistusteoriaa perustellaan Raamatulla, eivät Raamatun tekstit sitä sellaisenaan tunne. Raamatusta ei esimerkiksi löydy yhtäkään kohtaa, jossa Jumalan väitettäisiin rangaisseen Jeesusta tai Jeesuksen tyydyttäneen Jumalan vihan ristillä.

Sijaisrangaistusteorian tapa laittaa Jumalan viha sovituksen keskiöön ei muistuta Raamatun tekstejä, joissa risti on päin vastoin Jumalan rakkauden ilmentymä. Johannes 3:16 ei kuulu “Jumala vihasi maailmaa niin paljon, että murhasi ainoan poikansa…” Se opettaa Jumalan antaneen Poikansa, koska rakasti maailmaa.

Myöskään Jeesus ei näytä tunteneen sijaisrangaistusteoriaa. Evankeliumit ovat täynnä tarinoita siitä, kuinka hän antaa syntejä anteeksi ihmisille ennen kuolemaansa. Miten tämä oli mahdollista, jos hänen verensä oli välttämätön hinta anteeksiannosta? Sijaisrangaistusteoriasta kiinni pitävän täytyy selittää Jeesuksen toimissa olevan kysymys jostakin muusta kuin miltä ne näyttävät. Itse tekstit eivät anna tähän aihetta.

Siksi on paljon kristittyjä, jotka eivät kannata sijaisrangaistusteoriaa. Eri suuntauksista ortodoksinen kirkko irtisanoutuu siitä kaikkein jyrkimmin. Ortodoksiteologit ovat valmiita nimittämään sitä jopa harhaopiksi. He ovat sovitusopissa konservatiiveja, sillä he torjuvat sijaisrangaistusteorian myöhempänä hapatuksena.

Viime aikoina myös Lutheria seuraavassa protestanttisuudessa on alettu pohtia yhä laajemmin sen mahdollisuutta, että kenties sijaisrangaistusteoria ei olekaan paras mahdollinen tapa nähdä Jeesuksen ristin merkitystä.

Kohti Jeesuksen kasvoista Jumalaa

Ehkä syy Jeesuksen kuolemaan ei ollutkaan Jumalan viha. Ehkä Jeesus ei pelastanutkaan ristillä meitä Jumalalta vaan joltakin muulta. Ehkä Jumala onkin rakkaus. Ehkä Jeesus puhui totta, kun hän sanoi: “joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”

Sijaisrangaistusteoria asettaa Isän ja Pojan toisiaan vastaan. Kristinuskon perusväite kuitenkin on, että Jeesus on ainoa luotettava kuva siitä, millainen Jumala on. Siksi kristitty torjuu kaikki sellaiset jumalakuvat, jotka eivät ole Jeesus Nasaretilaisen persoonan mukaisia.

Verenhimoissaan anteeksiantoa panttaavaa Jumalaa on vaikea sovittaa yhteen sen Jeesuksen kanssa, joka johdonmukaisesti kieltäytyi väkivallasta. Näin ollen kristitty on suorastaan velvoitettu otaksumaan, että sijaisrangaistusteoria on ainakin osittain virheellinen. Hyvän uutisen on oltava oikeasti hyvä. Ja jos Jumala on vähintään yhtä kiva kuin Jeesus, se on hyvä uutinen.

Mitä vaihtoehtoja sijaisrangaistusteorialle on? Seuraavassa tekstissäni luon silmäyksen muihin tärkeimpiin sovitusteorioihin.