Christus Victor - Kukistiko Jeesus näkymättömät taikaörkit?


Moni ajattelee kristinuskon sanoman olevan, että Jumala rankaisi Jeesusta ihmiskunnan synneistä voidakseen antaa meille anteeksi. Edellisessä postauksessa perustelin, miksi tämä sijaisrangaistusteoriaksi nimittämäni käsitys (englanniksi penal substitution) saattaa hyvinkin olla virheellinen. Tässä tekstissä hahmottelen, että jos Jeesus ei mennytkään ristille Jumalan vihan, oikeudenmukaisuuden tai pyhyyden takia, niin miksi sitten?

Yli tuhannen vuoden ajan kristinuskon valtavirta ei nähnyt Jeesuksen kuolemaa Jumalalle suoritettuna maksuna synneistä. Heidän käsitystään Jeesuksen ristin merkityksestä on myöhemmin alettu kutsua nimellä Christus Victor.

Nimitys viittaa Jeesuksen voittoon pimeyden voimista. Teoria torjuu käsityksen, jonka mukaan ihmiskunnan perimmäinen ongelma olisi Jumalan viha. Jumala on rakkaus. Ihmiskunta tarvitsee pelastusta, koska se on syntiä tekemällä joutunut pahuuden, kaaoksen ja kuoleman vangiksi. Yleensä näiden mahtien taustalla ymmärretään olevan persoonallinen paha, saatana.

Jotta ihmiset voisivat olla yhteydessä Jumalaan, saatana täytyy kukistaa. Vapauttaakseen ihmiskunnan Jumala tulee ihmiseksi Jeesuksessa. Hän julistaa sodan saatanalle sekä kaikille pahuuden, kaaoksen ja kuoleman mahdeille.

Taistelu huipentuu ristillä, jolla Jeesus uhraa itsensä. Uhrillaan hän antaa lopullisen kuoliniskun paholaiselle. Ylösnousemus sinetöi voiton. Nyt jokainen voi tulla osaksi Jumalan valtakuntaan, jonka Kristus aloitti, ja joka on totta uskon kautta jo nyt.

Mikä Christus Victorissa on hyvää?

Teorialla on monia vahvuuksia sijaisrangaistusteoriaan verrattuna. Ensinnäkin se sopii yhteen sanan evankeliumi raamatullisen käyttötavan kanssa.

Jeesus julisti sanomaa pian alkavasta Jumalan valtakunnasta eli Jumalan tulemisesta kuninkaaksi maan päällä. Juuri tähän sanomaan sana evankeliumi alkujaan viittasi. Se on kiusallinen fakta sellaisen näkemyksen kannalta, jossa evankeliumin ydin löydetään Jumalan oikeudenmukaisuuden tyydyttämisestä - Jeesus ei puhunut siitä koskaan mitään!

Jos Jeesuksen tehtävä oli kärsiä Jumalan rangaistus, hänen tekemänsä parantamiset, manaukset ja ihmisten kohtaamiset vaikuttavat irralliselta puuhastelulta, jolla hän kulutti aikaansa odottaessaan vääjäämätöntä. Christus Victorissa Jeesuksen koko työ näyttäytyy yhtenä eheänä pimeyden voimiin kohdistuvana väkivallattomana sotatoimenpiteenä.

Christus Victorin jumalakuva on kaunis. Sen Jumala ei tahdo tehdä kenellekään väkivaltaa, eikä vaadi verenvuodatusta anteeksiannon ehtona. Hän on valmis antamaan anteeksi. Ihmiset eivät kykene ottamaan armoa vastaan, sillä he ovat paholaisen vankeja.

Jeesuksen verta ei vaadi Jumala, vaan sovituksen brutaali toteutustapa on puhtaasti seurausta ihmisten ja pimeyden voimien pahuudesta. Siksi Christus Victor -teoria ei tarvitse kylkeensä syyllistämistä, jolla kristillisessä julistuksessa sijaisrangaistusteoriasta yritetään tehdä houkutteleva.

Onko Christus Victor sittenkään voittajan valinta?

Christus Victor -teoria ei ole ongelmaton. Suuri puute on, että teorian kannattajat eivät ole pystyneet esittämään yleisesti hyväksyttyä loogista argumenttia, joka kuvaisi, miten Jeesuksen kuolema tarkalleen ottaen kukistaa paholaisen. Miksi itsensä uhraaminen tuhoaisi pahan vallan?

Ortodoksisella kirkolla on oma ratkaisunsa. Sen mukaan ihmiskunnan todellinen vihollinen on kuolema, jonka Jeesus päihitti omalla kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Koska Jumala on astunut ihmisten kuolemaan, ihmisetkin voivat osallistua Jumalan elämään. Ei ole suurta liioittelua väittää, että ortodoksisen käsityksen mukaan Kristus kuoli siksi, että hän voisi nousta kuolleista.

Lännessä ristiä painotetaan enemmän. Varhaisen spekulaation mukaan sovituksessa oli kysymys Jumalan ja saatanan välisestä sopimuksesta, joka osui saatanan omaan nilkkaan. Saatana vaatii ihmiskunnan vapauden hintana Jeesuksen henkeä, ja Jumala suostuu. Jeesus kuitenkin nousee kuolleista, mikä yllättää saatanan. Tätä selitystä ei löydy Raamatusta ja se on mytologisen oloinen.

Saatana huomattuaan Jeesuksen nousseen kuolleista

Toinen ehdotus on, että koska saatana edustaa äärimmäistä pahuutta, Jeesuksen uhri äärimmäisenä epäitsekkään rakkauden tekona riisuu hänet aseista. Paholainen menee oikosulkuun ja maailmankaikkeuden kudelmaan tulee aukko, josta pelastus pääsee sisään. Sovituksen tarkka mekanismi jää yhä kuitenkin epäselväksi.

Suurin ongelma teoriassa on se, että paholaisen, demonien ja muiden henkiolentojen olemassaolo tuntuu monen mielestä keskiaikaiselta taikauskolta. Pitäisikö tosiaan uskoa, että maailma on täynnä näkymättömiä örkkejä? Yliluonnollisiin pahoihin henkiin uskominen saattaa olla jopa epäterveellistä.

Tämä on länsimaisen ihmisen ongelma. Isolle osalle maapallon väestä pahat henget ovat paitsi luonnollinen osa maailmankuvaa myös kokemuspiiriä. Psykiatrinen tautiluokitus tuntee transsi- ja possessiohäiriön, joka vastaa taudinkuvaltaan evankeliumien kertomuksia riivauksista.
Tiedeuskoista (ja pikkutuhman kolonialistista) länkkäriä ei tällainen data kuitenkaan hetkauta. Minunkin on pakko myöntää nikottelevani aika paljon demonipuhetta kuullessani. Voiko ajatus Jeesuksesta pahojen henkien kukistajana puhutella, jos pahoja henkiä ei edes ole olemassa?

Pimeyden voimat ilman yliluonnollisuutta

Ehkä keskiajalta ja pakanamytologioista peräisin olevat mielikuvat sarvipääolioista estävät meitä ymmärtämästä Raamatun tekstejä oikein. Voisiko olla niin, että Raamatun kirjoittajat ja varhaiset kirkkoisät viittaavat pimeyden valloilla sellaisiin asioihin, jotka ovat edelleen osa elämäämme, mutta joista puhumme eri nimellä?
Uuden testamentin kirjoittajien mielissä pimeyden voimat linkittyivät eri kansojen palvomiin jumaliin. Kerrotaan, että varhaiset kristityt kääntyivät kastevedessä seistessään selkä lähimpää temppeliä päin. Tämä oli merkki pimeyden voimien hylkäämisestä.

Muiden jumalien kutsuminen pimeyden voimiksi tuntuu nykyaikana suvaitsemattomalta. Se tulee ymmärrettäväksi, kun otetaan huomioon, että jumalilla perusteltiin väkivaltaa ja rakenteellista sortoa.

Yksi esimerkki jumalten kytkeytymisestä poliittiseen ja taloudelliseen epäoikeudenmukaisuuteen oli Rooman keisarin pitäminen jumalallisena. Sillä oikeutettiin yhteiskunnallista hierarkiaa, jossa keisari oli korkeimmassa ja orjat alimmassa asemassa. Koko talousjärjestelmä perustui alimpien luokkien riistämiselle ja sortamiselle. Väkivalta oli osa vyyhtiä, sillä valtiovaltaa lujitettiin monenlaisilla sotaprojekteilla.

Pimeyden voimia, jumalia, politiikkaa ja taloutta ei voi erottaa toisistaan. Siksi näkymättömien henkiolentojen kuvitteleminen menee ohi maalista. Ehkä Kristuksen ristillä kukistamat pimeyden voimat ovat yhteiskunnallisia, poliittisia ja uskonnollisia rakenteita, jotka riistävät ihmisiä, mutta joiden alaisuuteen olemme alistuneet. Asioita, jotka saavat valtansa ihmisiltä, mutta jotka ovat suurempia kuin yksittäinen ihminen ja ajavat maailmaa kohti kaaosta ja tuhoa kuin olisivat itsenäisiä voimia.

Raamatusta voi saada tukea tällaisille ajatuksille. Sen kirjoittajat puhuvat pimeyden voimista usein persoonattomilla metaforilla. Niihin saatetaan viitata esimerkiksi valtaistuimina, hallituksina ja valtoina. Käsitteet herättävät mielikuvia yhteiskunnallisista rakenteista. Näin ymmärrettyinä pimeyden voimat ovat edelleen osa elämäämme. Emme vain enää kutsu niitä jumaliksi tai demoneiksi.

Mutta eivätkö Raamatun kuvaukset Jeesuksen kanssa juttelevista riivaajista tarkoita, että demonit ovat persoonallisia? Eivät välttämättä. Sellaisissa evankeliumien kuvauksissa voi olla kysymys myös siitä, kun maailman pimeä vinksahtaneisuus ilmenee ihmispersoonan lävitse. Jos talous on pimeyden voimien kourissa, ne ottavat ekonomisen hahmon. Jos persoona on niiden kourissa, ne ottavat persoonallisen hahmon.

Yksi pimeyden jumala on länsimainen yltäkylläisyys. Kulutustapojemme ylläpitäminen vaatii köyhien maiden halpatyövoiman ja orjien riistämistä sekä luonnonvarojen liikakulutusta. Siitä huolimatta emme ole valmiita luopumaan lentomatkoistamme, liharuuistamme ja elektroniikastamme.

Tästä seuraa ilmastonmuutos. Sen vaikutukset osuvat raskaimmin juuri niihin alueisiin, joiden asukkaiden riistämiseen koko elämäntapamme perustuu. Tämä perverssi kuvio on esimerkki siitä, miten annamme maapallon pimeyden voimien käsiin pitämällä kiinni epäjumalista.  Useimmat tietävät tällaisen elämäntavan olevan väärin ja kestämätöntä. Siitä huolimatta pysymme osana järjestelmää. Luovutamme valtamme pimeyden voimille, emmekä pääse niistä omin avuin vapaaksi. Tarvitsemme pelastajaa.

En väitä, että kuvaamieni ilmiöiden takana olisi näkymättömiä taikahirviöitä. Suhtaudun kysymykseen yliluonnollisen pahan olemassaolosta apaattisen agnostisesti. Väitän, että jos pimeyden voimat -termille pitää merkitys löytää meidän kokemuspiiristämme, tässä on hyvä ehdokas.

Risti on hitaasti vaikuttava myrkky

Maailma on edelleen täynnä vääryyttä, sortoa ja väkivaltaa. Missä mielessä Jeesus muka kukisti pimeyden voimat?

Tarina on vielä kesken. Jeesus opetti, että Jumalan valtakunta, joka saatanan valtakunnan tilalle tulisi, kasvaisi hitaasti. Hän vertasi sitä pieneen hiivamäärään, joka hapattaa lopulta koko taikinan (Matt. 13:33).

Kun Jeesuksen seuraajat hylkäsivät sortajajumalat ja muodostivat yhteisöjä, joissa elettiin ikään kuin puuhun naulattu ja häpäisty mies olisi universumin kuningas, alkoi kehitys, joka lopulta muutti sorrettujen aseman paremmaksi. Terveydenhuollon, koulutuksen ja ihmisarvon juuret menevät kristinuskon opetukseen.

Olisi liioittelua väittää, että kristinusko yksin on tuonut ihmisoikeudet, luonnontieteen, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan. Toiseen suuntaan liioittelua olisi väittää, ettei sillä ole ollut mitään tekemistä niiden kanssa. Mielestäni voidaan rakentaa uskottava historiallinen keissi siitä, että sanoma Jeesuksen rististä on ollut yksi isoista asioista, jotka ovat vaikuttaneet maailman muuttumiseen oikeudenmukaisemmaksi.

Silloin taas kun kirkko on ottanut ristiinnaulitun Jeesuksen tilalle vallan ja omaisuuden tavoittelun, seurauksena on ollut väkivaltaa, ristiretkiä, vähemmistöjen syrjintää ja vihaa. Vaikka kirkko on puhunut Jumalasta, se on tuolloin seurannut epäjumalaa.

Toisenlaisia esimerkkejä Kristuksen voitosta löytyy yksittäisten ihmisten elämästä. Helluntaiseurakunnassa kasvaneena olen lapsuudesta asti kuullut sellaisten ihmisten tarinoita, jotka kertovat vapautuneensa päihdekierteestä, vihasta, katkeruudesta ja rikollisuudesta omaksuttuaan sanoman Jeesuksen rististä (jotkut väittävät jopa parantuneensa jostain sairaudesta). Ei ole mielestäni liioittelua kutsua näitä elämälle tuhoisia ilmiöitä pimeyden voimiksi.

Maailmassa oleva pahuus on niin järjetöntä, ettei siitä saa otetta ilman voimakasta sanaa. Ehkä “saatana” on tapa viitata kokonaisuutena kaikenlaiseen elämää uhkaavaan kaaokseen, joka on meitä suurempi ja viettelee alistumaan sen työkaluiksi.

Historia ja kokemus antavat kuitenkin syitä uskoa, että saatana sai kuolettavan iskun ristillä. Jotain muuttui maailmassa. Jos se on totta, silloin kamallimmatkin tapahtumat ovat vain lätkästä saaneen kärpäsen viimeisiä siivenvärähdyksiä. Kristillinen toivo väittää, että oikeudenmukaisuuden, vapauden ja rakkauden hiiva hapattaa lopulta koko maailman taikinan. Se ei ole kuitenkaan automaatio, vaan ihmisiä kutsutaan osallistumaan Kristuksen voittoon.

Ongelma siitä, millaisella mekanismilla Kristus varasti vallan pimeyden voimilta, säilyy myös tässä tulkinnassa. Se kuitenkin muuttuu jokseenkin helpommin hyväksyttäväksi. Ranskalainen ajattelija ja tutkija René Girard on esittänyt kenties nerokkaimman nykyaikaisen ja taikauskovapaan teorian siitä, millä tavoin Kristuksen voitto saatanasta tulee ymmärtää. Käsittelen hänen syntipukkiteoriaansa seuraavassa tekstissä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko Jumala sadisti? Kamppailuni helvettiopin kanssa

Harhaoppia on nyt myös podcast

Ehkä Jumala ei olekaan kaikkivaltias